Niin salaista tiedettä, ettet voi käsittää!

Tieteellisten artikkelien lukeminen on tehnyt minusta hieman kyynisen. Ei paljon, mutta sen verran, että suhtaudun melkoisella varauksella esimerkiksi uutisiin, jotka perustuvat "uusiin tutkimuksiin" tai vanhoihinkin. Tiedettä tehdään usein kapea-alaisesti ja vaikka tutkijat toisivat artikkeleissaan esille tulkintoja rajoittavia seikkoja, saattavat nämä helposti unohtua perustellessa mielipiteitään tutkimuksilla.

Toisaalta, tieteellisten artikkelien lukeminen vaatii keskittymistä ja ovat usein haastavia ymmärtää alan asiantuntijoillekin. Artikkeleita, erityisesti hyviä, saatetaan hioa vuosikaudet ja jokainen sanavalinta on tarkoin mietitty. Usein tieto yritetään saada myös mahdollisimman pieneen tilaan, jättämättä pois mitään oleellista. Tuotettu tieto voi siis olla erittäin laadukasta, vaikkei sitä pystyisi kovin laajalti soveltamaan.

Joskus vastaan tulee kuitenkin epämääräisiä diibadaaba-artikkeleita. Aluksi saattaa hämääntyä ja kuvitella fiiliksen johtuvan omasta ymmärtämättömyydestä, mutta todellisuudessa tekstissä ei vain sanota oikein mitään. Aihe tuli taas mieleeni luettuani Katleenan mainion analyysin, joka käsittelee Himasen Sinisen kirjan tekstiä.

Hän mainitsee mm. kiertelytekniikan. Sitä käytetään silloin, kun ei oikein ole mitään sanottavaa, mutta tekstiä pitäisi kuitenkin tuottaa tietty määrä. Katleena mainitsi yläasteen ruotsinaineet, minulle taas tuli mieleen käsienheiluttelun ja puppugeneroinnin opinnot (anteeksi tutalaiset, mutta tuollainen kuva monilla on tuotantotaloudesta). Yksi jos toinenkin kirjoitti esseissään korkealentoista hippadippaa - erityisesti kun aiheena olivat johtaminen ja työpsykologia. "Luet yhden kirjan ja läpäiset viiden kurssin tentit."

Älkää kuitenkaan antako edellisen kappaleen hämätä. Vaikka tutan perusopinnoissa tietynlainen luova kirjoittaminen olikin tärkeässä osassa, olivat varsinkin pidemmälle menevät kurssit varsin antoisia. Terveisiä vaan mm. "Organisaation kehittäminen" ja "Strategisen muutoksen toteuttaminen" -kurssien järjestäjille! Kun kotitehtävinä oli useamman artikkelin sisällön ja laadun arviointi vain parissa sivussa, sai todella käyttää aivonystyröitään. Pari ensimmäistä esseetä meni penkin alle. Samoin ne, jotka tuli tehtyä hirveässä kiireessä. Fiksu teksti vaatii hieman aikaa ja paneutumista. Yksi lähestymistapa oli aloittaa kirjoittamalla mitä mieleen tuli. Lopuksi karsin turhat jossittelut ja tiivistin diibadaabat oleelliseen. Esseepisteet lähtivät nousukiitoon!

Miten tämä sitten liittyi Himaseen? Katleenan arvion perusteella sanoisin hänen jääneen raportissaan diibadaabatasolle. Oli kai tärkeämpää, että teksti vaikuttaa monimutkaiselta, kuin että siitä saisi jotain fiksua irti. Kirjan olisi todennäköisesti voinut tiivistää 30 sivun läpyskäksi laadun kärsimättä. Silloin joku olisi joutunut miettimään tosissaan tekstin ilmaisuvoimaa ja siitä olisi voinut tulla jopa alkuperäistä parempi.

Ja kappas. Innostuin kirjoittamaan postausta, ennen kuin edes luin Katleenan tekstin loppuun. Hän päätyi (ei lainkaan yllättäen) samaan johtopäätökseen: Ei se pituus, vaan se laatu! Hah. Spoilasin. Mutta kannattaa tuo analyysi silti lukea!