21.10.2013

Kun suvaitsevaisuus kääntyi päälaelleen

Koetan hahmotella tekstiksi suvaitsevaisuuden käsitettä, jonka kehittyminen (arveluttavaan suuntaan) on mietityttänyt jo pidempään. Kipinän sain Tuukka Kurun kirjoittamasta EU:n suunnitteilla olevaa suvaitsevaisuusohjelmaa käsittelevästä tekstistä.

Suvaitsevaisuus on sana, jolla oli vielä joitain vuosia sitten positiivinen kaiku. Ehkä se monille vielä tarkoittaakin sitä, ettei tuomita kaikkea tuntematonta tai outoa. Koin suvaitsevaisuuden myös kykynä ymmärtää, etteivät kaikki kykene syystä tai toisesta osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Esimerkiksi vammaisilla voi olla rajoitettu kyky kantaa kortensa yhteiskunnan kekoon, mutta hekin ovat ihmisiä, jotka haluavat kehittää itseään, tehdä töitä ja elää kuten kuka tahansa. Nykyään en voi enää ajatella samoin kuin ennen. Suvaitsevaisuuden merkitys on muuttunut ja se on kohdannut sanana samanlaisen kohtalon kuin feminismi. Vaikka kannattaisi "aatteen" perimmäisiä arvoja, ei itseensä kehtaa liittää sellaista nimitystä, joka herättää mielikuvia lähinnä omaa erinomaisuuttaan säteilevistä totalitaristeista.

Nykyään Hyvät Ihmiset määrittelevät kenen on suvaittava ketä. Yhtälö on yksisuuntainen. He määrittelevät vähemmistöryhmät, eli "heikossa asemassa" olevat, joiden toimia on siedettävä olivat ne mitä tahansa. Kyseisiin ryhmiin kuulumattomien taas on käsiteltävä ensin mainittuja silkkihansikkain. "Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita" sanotaan, mutta tämä pätee vain siinä tapauksessa, että suvaitsemattomuutta havaitaan "vahvassa asemassa" (enemmistössä) olevien toiminnassa. Onko näitä Hyviä Ihmisiä todella olemassa? Voi olla, ettei yksittäinen ihminen koe toimivansa näin, mutta ainakin suvaitsevaisuuden kokonaisuus, eri ihmisten sanat ja teot, ilmenevät kuvaamallani tavalla.

Jostain syystä suvaitsevaisuus on muuttunut pyrkimyksestä tunnustamaan oman ajattelun kompastuskivet ja tiedonpuutteet pyrkimykseksi sietämään sitä, mikä "ei miellytä". Kaikenlaiset hirmuteot on hyväksyttävä, jos tekijä voidaan liittää suvaittavaksi katsottuun vähemmistöryhmään. Teot ovat suvaitsevaisuusnäkökulmasta katsottuna lähes poikkeuksetta tulos valtaväestön oletetusta syrjinnästä. Samaa ymmärrystä ei suoda heille, joita ei ole siunattu sopivan eksoottisella värisävyllä tai esimerkiksi tylsää heteroutta mielenkiintoisemmalla seksuaalisella suuntautumisella. Vain valkonaama voi syyllistyä "viharikokseen". Ristiriita on ilmeinen: tiettyihin ryhmiin kuuluvien ihmisten uskotaan sopeutuvan yhteiseloon erilaisuuden kanssa, kun heitä ymmärretään ja tuetaan. Toisiin ryhmiin kuuluvien uskotaan sopeutuvan yhteiseloon erilaisuuden kanssa, kun heitä syytetään ja tuomitaan.

Kun aiemmin suvaitsevaisuus tarkoitti sitä, että ymmärretään yksilön olevan enemmän kuin osa ryhmää, nykysuvaitsevaisuus redusoi ihmisen osaksi viiteryhmäänsä, johon liitetään "suvaittavia" stereotypioita. Tiettyyn ryhmään kuuluvien ihmisten vähäinen määrä nähdään automaattisesti "heikkona asemana", aivan kuin minä hetkenä hyvänsä valtaväestö aikoisi nitistää vähemmistön fyysisellä ylivoimallaan. Haluankin kertoa kaikille suvaitsevaisille, että naaman väristä tai äidinkielestä ei voi päätellä pärjääkö yksilö omillaan, vai pitääkö häntä kohdella koko elämänsä ajan kuin avutonta vauvaa.