Muistiinpanoja ratsastuksesta

Joulu alkaa olla takana päin ja oli mukava oikein suunnitellusti ottaa rennosti muutama päivä. Tänä vuonna en kylpenyt rahassa (no enpä juuri aiemminkaan, mutta tällä kertaa piti kiristellä nyörejä erityisesti), joten ostin vain muutaman lahjan lähinnä perheenjäsenille ja lahjoin muutamia tuttuja itse tekemilläni saippuoilla. Olen jo jonkin aikaa antanut ymmärtää, etten tarvitse mitään ylimääräistä roinaa ja lahjasaldo olikin oikein miellyttävä; sain juuri sen mitä toivoin ja pari muuta hyödyllistä juttua päälle.

Sitten itse asiaan. Reilu vuosi sitten, ratsastusharrastusta aloittaessa, lueskelin kirjoista ja netistä tietoa ratsastuksen perusteista. Tietenkin tunneilla myös käytiin läpi monia tärkeitä asioita, vaikkakin myöhemmin selvisi, ettei aloittelijaa ohjeisteta ihan samoin kuin pidemmälle päässyttä.

Yksi "eroavaisuus" on polvi: Alussa opettaja huuteli monille: "Polvi irti!". Aloittelijat usein tarrautuvat jäykkänä kalikkana polvillaan satulaan pysyäkseen selässä, mikä taas hankaloittaa hevosen liikkeitä. Tavoitteena on kuitenkin pitää polvi rennosti kiinni satulassa. Muutenkin hevosen selässä olisi syytä olla mahdollisimman rentona vatsalihaksia lukuunottamatta.

Eräs mysteeri oli niin itselleni kuin monille muillekin ratsastajakavereilleni hidastaessa "istuminen syvälle satulaan" tai "istunnan tiivistäminen". Meistä useimmat tulkitsi sen niin, että pitäisi jotenkin istua painavammin takapuolellaan, melkein lysähtää kasaan. Mutta kuinka kujalla olimmekaan! Istunnan tiivistäminen tarkoittikin yksinkertaistettuna jalkojen muodostaman V:n kaventamista. Eli jalat tulevat aavistuksen lähemmäksi toisiaan, jolloin hevosella on hieman vähemmän tilaa liikkua satulan alla.

Vai olenkohan sittenkin taas hakoteillä? Kuten monissa muissakin harrastuksissa, mitä syvemmälle lajiin pääsen, sitä paremmin ymmärrän, miten paljon on vielä opittavaa. Olisi huippua päästä hevosen selkään useammin kuin kerran pari viikossa. Toisinaan tunnilla tuntuu myös siltä, että minun pitäisi kouluttaa itseäni kuin varsaa – lyhyitä rupeamia kerrallaan, ettei keskittyminen herpaannu.

Toisinaan hepat yrittävät pomottaa ja joskus myös onnistuvat siinä.

Rasvan ja lipeän liitto

-->

Innostuin sitten saippuanteosta. Ennen kuin ehditte kysyä: olen nähnyt Fight Clubin ja jos haluatte minun tekevän "parasta saippuaa" saatte toki toimittaa raaka-ainetta. Nyt olen keskittynyt lähinnä oliivi- ja muiden kasviöljyjen muuttamiseen saippuaksi.

Hyödyllisten tuotteiden valmistaminen on hauskaa ja siksi olin pohtinut saippuankin valmistusta jo jonkin aikaa. Viime vuonna harmikseni viimeinen kappale Saara Kuhan Käsintehtyä saippuaa -kirjasta katosi Akateemisen hyllystä, ennen kuin ehdin sen kotiuttaa. Kustantajaltakin tarjottiin eioota. Jos siis ylimääräinen sellainen jossain pyörii, niin täällä olisi hyvä koti.

Toinen hankaluus oli lipeän ostamisessa. En äkkiseltään löytänyt paikkaa josta olisi saanut suhteellisen puhdasta NaOHia järkevään hintaan. Lahtisen vahavalimolta sitä kyllä saa, mutta kilon purkille olisi tullut hintaa 30e postikuluineen. En viitsinyt laittaa ihan niin paljon rahaa kiinni lipeään, kun en edes tiennyt olisiko saippuan valmistus kivaa.

Vajaa kuukausi sitten sain (kerrankin) mukavan mainossähköpostin. Lahtisen vahavalimo oli uudistanut verkkokauppansa ja tarjosi kahden viikon ajan tilaukset postikuluitta! Kärppänä siis näpyttelemään tilausta, johon tarttui sitten yhtä sun toista. Paketti lähetettiin minulle todella nopeasti – jo samalla viikolla pääsin tekemään ensimmäiset saippuakokeiluni.

 Alustavasti kokeilu näyttää onnistuneen hyvin. Saippuamöhnä jähmettyi vuorokauden aikana ja muoteista irrottamani saippuapalat pääsivät pahvilaatikkoon kuukaudeksi kypsymään. Ensimmäisen satsin pitäisi olla valmis käytettäväksi parin viikon päästä. Odotan jännityksellä!

Kasviöljyjen lisäksi käytin yhteen satsiin naudan rasvaa. Possunrasvaakin minulla olisi vähän, mutta ajattelin nyt katsoa ensin mitä tuosta tulee. Laardia ei tietääkseni Suomessa kovin yleisesti myydä, joten keittelin rasvan Hakaniemen hallista hakemistani rasvapaloista ja silavasta. Kuten brittiläisessä saippuakirjassani todetaan, kyseinen työvaihe vähentää kyllä saippuanvalmistuksen esteettistä nautintoa...

 

Monissa blogeissa alkaa näkyä jo joulu. Josko sitä itsekin kohta vaihtaisi lampussa roikkuvan pääsiäistipuni joulutähteen.

Mehuelämyksiä (ja hammasparkani)

Ostin jonkin aikaa sitten mehupuristimen. Sellaisen johon voi laittaa mitä vain hedelmiä ja vihanneksia, kunhan poistaa kumimaiset kuoret ja isot kivet. Jääpalojakin kyseisen vehkeen sanovat murskaavan, mutten ole vielä uskaltanut kokeilla. Härveli tuottaa paksua mehua, eli hedelmälihaa on runsaasti mukana. Jäljelle jää – hieman käytetystä hedelmästä riippuen – kuivahkoa massaa.

Tarkoituksenani oli ostaa mehulinko, joka nimensä mukaisesti linkoaa mehun irti raastamastaan massasta. Mehulingot jättävät kuitenkin melko runsaasti nestettä linkoamatta ja ne ovat hieman rajoitetumpia sen puolesta, mitä laitteeseen voi laittaa. Tai ainakin näin oli sen mehulingon laita, jota ehkä kymmenisen vuotta sitten äidin kanssa käytimme. Mehulingot ovat melko edullisia ja alle satasella pitäisi saada ihan hyvän laitteen. Puristimet taas ovat usein satojen eurojen hintaisia. Innostuksen taso olikin korkea bongatessani Koneboxista Wilfan n. 130e maksavan Juicemasterin.

Painelin suoraa päätä Koneboxiin ostamaan mehupuristinta synttärilahjaksi saamallani "lahjakortilla". Mukana tuli reseptikirja, joten seuraavaksi suuntasin kauppaan ostamaan erilaisia hedelmiä. Ja miten voikaan mehu maistua hyvältä!

Tuo härveli osoittautui siinäkin mukavaksi, että sen osat ovat helposti pestäviä, eikä putsaukseen mene minuuttia kauempaa. Harmi vaan, että reilun viikon käytön jälkeen sen puristusruuvista halkesi pala! Olin huomaavinani pieniä halkeamia jo aiemmin, mutta epäilin että kyseessä olisi ollut saumakohta, johon on vaan tarttunut vähän väriä mm. punajuurista. Jäiset marjat kuitenkin todistivat epäilyni paikkansapitäväksi. Ruuvi takaisin kauppaan ja kun uutta ei heti löytynyt tilalle, vein koko härvelin. Myyjä hieman epäillen kysyi, että haluanko tosiaan uuden tilalle, enkä rahoja takaisin? Kyllä, uusi tilalle vaan, sillä sen verran tuo vakuutti, vaikkei aivan superkestävä ollutkaan. Voi olla, että nyt uuden laitteen saatuani vältän jään ja jäisien marjojen murskaamista ihan varmuuden vuoksi.

No miten ne hampaat tähän sitten liittyi? Kuulemma mehut ovat pahempia hampaanrei'ittäjiä kuin hedelmät sellaisenaan. Aiemmin en juonut juuri muutenkaan mehuja ja hedelmiäkin tuli syötyä varsin rajallisesti. Panostin enemmän marjoihin ja vihanneksiin. Näitä varten tosin mehukoneen alunperin halusinkin. Jos vihanneksia ei aina jaksa kokkailla, voi ne surauttaa mehuksi. Näppärää!

Tyhjien kauppojen syndrooma

En varmaan ole ainoa, joka on joskus astunut tuotteidentäyteiseen ruokakauppaan todetakseen sen olevan "tyhjä". Hyllyt ovat täynnä kaikenlaista, mutta mitään syötävää ei löydy. Tämä oli varsin yleinen tilanne varsinkin ennen paikallisen ääsmarkettimme uudistumista.

Osin kyse on varmasti ollut siitä, että kaupasta ei löydy sitä mitä juuri sillä hetkellä tekisi mieli. Mutta suurin tekijä on ollut kuitenkin se, että kaupat ovat täynnä tuotteita, joita ei kehtaa laittaa suuhunsa erehdyttyään vilkaisemaan ainesosaluetteloa. Onneksi paikallinen vihannesosasto on  parantunut. Ainakin päivittäisen heinäannoksensa saa yleensä koottua.

Keksin tuossa yksi päivä olevani "kasvissyöjä". Kasvissyöminen kun ei tarkoita sitä, että söisi pelkästään kasviksia, mutta ne ovat pääosassa aterioita koostaessa. Ruokavaliooni kuuluu myös mm. luomuliha. Sen sijaan viljatuotteet pidän minimissä, sillä niistä saa vain pallovatsan.

Paikallisäässini tarjoaa vain yhtä luomulihaa: naudanjauhelihaa 400g paketeissa. Toisinaan uskaltaudun ostamaan muunkinmuotoista lihaa viereisestä luomua ja lähiruokaa myyvästä kaupasta. Usein sinne ei voi mennä, sillä kukkaroni ei vain kestä. Opiskelijabudjetilla tuo ruokavalio ei ole edes mahdollinen, kun ruokarahaa on tuurilla 200e kuussa. Onneksi olen voinut käydä kesäisin ja opintojen loppuvaiheessa myös lukukauden aikana töissä.

Kuvittelen ja toivon, etten ole yksin ruokatunteideni kanssa. Silti  kauppojen kaikenlaista "ei mitään syötävää" notkuvat hyllyt välillä muistuttavat, että elän ehkä vähän omassa maailmassani. Kuinkahan monet tosissaan kuuntelevat omaa kehoaan ja huoltavat sitä aidolla ruoalla ja liikunnalla? Siis edes suurimman osan ajasta. Pakkohan niitä keksejä jonkun on ostaa, kun niitä hyllytolkulla tyrkytetään! Vai aiheuttavatko hyllymetrit illuusion? Kannattaako kaupan täyttää kolme neljännestä pinta-alastaan tuotteilla, jotka säilyvät pitkään ja joita ostetaan harvoin? Hieman olen pessimistinen tämän suhteen.

Hyvä fiilis yrittäjäkurssilta

Osallistuin Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksen järjestämään Luovien alojen yrittäjästarttiin. Siellä käytiin läpi yritystoiminnan perusasioita kannattavuuslaskelmista markkinointiin. Kurssin sisältö oli pääosin tuttua, mutta osallistuminen tuntui silti hyödylliseltä. Alunperin menin kurssille koska ajattelimme parin kaverin kanssa perustaa päiväunitilan, mutta nyt mielessä pyörii myös muita ideoita.

Yksi tärkeimmistä aspekteista kurssilla oli keskustelu muiden osanottajien kanssa. Oli hauskaa kuulla millaisia yrityksiä muut ovat perustamassa ja ideoida esimerkiksi markkinointivaihtoehtoja muillekin. Kurssilaisilta sai myös vertaistukea, kun erilaiset firman perustamiseen liittyvät asiat painoivat mieltä. Osalla osallistujista oli jo yritys, kun toiset vielä pohtivat sopisiko yrittäjän tie itselle.

Hirmu hyödyllinen oli myös Juuso Markkaselta saamamme kannattavuuslaskentaan ja kassavirtojen arviointiin tehty laaja excel-taulukko. Olin jo aiemmin täytellyt esimerkiksi Uusyrityskeskuksen liiketoimintasuunnitelmapohjaan lukuja, mutta Juuson taulukosta sain tällaisena rutinoituneena excelinpyörittäjänä enemmän irti. Pystyin arvioimaan kuinka monta asiakasta tarvitsisimme vuodessa tietyllä kulurakenteella ja tietyillä hinnoilla. Oli varsin avartavaa huomata, että katteet eivät aina vastanneetkaan odotuksia. Jotkin vaihtoehdot vaikuttivat aivan kannattamattomilta toiset taas yllättävän järkeviltä. Asiakasmääriä on kuitenkin hieman vaikea arvailla, kun hommaa ei ole vielä kokeiltu.

Suunnitelmanamme on perustaa alkuun noin kuukauden ajaksi pop-up unitila, josta keräämme kokemuksia ja palautetta. Konkreettinen toteutus on vielä auki, samoin sijainti. Yrityskurssin aikana tein laskelmia tavoitetilasta ja nyt olisi etsittävä polku tuon tavoitetilan luokse. Tästä seuraa lisää excelöintiä, vaikkakin hieman eri painopisteellä. Työlistalla siis olisi hahmotella muutama eri toteutusvaihtoehto ensimmäiselle tilalle ja niiden budjetit.

Kyseistä yrittäjyyskurssia voin suositella lämpimästi sekä niille, joille yrittäjämaailma on aivan tuntematon, kuin myös niille, jotka hakevat oman yrityksensä alkumetreillä suuntaa. 120 euron hintakaan ei päätä huimaa ja mielestäni koulutus oli noiden rahojen väärti. Apua. Nyt taas jännittää.

Kaikki mitä luulin tietäväni demokratiasta on väärin.

Jokin on selvästi mennyt pieleen koulutuksessani. Olen kuvitellut edustuksellisen demokratian tarkoittavan sitä, että kansan asioista päättää edustava otos kansan ihmisistä. Olin väärässä. Ehkä enemmän minua hämmentää harhaluuloni, että demokratian ideana on antaa kaikille mahdollisuus vaikuttaa yhteiseen päätöksentekoon. Siis riippumatta siitä, onko heillä tarpeeksi "tietoa, aikaa ja näkemystä". Ilmeisesti olin väärässä tässäkin.

Anu Silfverberg kiinnitti huomiota vaalikoneiden hieman outoon kysymyksenasetteluun ja samalla sivistää minua edellä mainituissa asioissa. Olen samaa mieltä siitä, että vaalikoneet ehkä ohjaavat kysymyksillään vähän hassuun suuntaan, eikä välttämättä ole aina järkevää etsiä itsensä kloonia. Joillekin se taas voi olla erityisen tärkeää. Minusta on kuitenkin erikoista ajatella, että jos en osaa itse hahmottaa mitkä olisivat hyviä päätöksiä tai ohjenuoria, niin miten saisin valittua sellaisen ehdokkaan joka osaa?

No tunnustetaan, otsikko oli hieman yliampuva. Jos minulta kysytään, niin koko äänestysrumba on hieman epäilyttävää touhua. Äänestät yhtä, mutta ääni meneekin jollekin ihan muulle. No eihän se toisaalta haittaa, koska isot linjat eivät muutu mihinkään kuitenkaan (anteeksi skeptisyyteni). Virkamiehethän ne hommat hoitaa ja eihän heitä joka vaalikaudeksi vaihdeta. Äänestämällä vaikutat... jotkut teistä tietää miltä.

Itsetutkiskelua sienimetsässä

Sienestys on mukavaa puuhaa ja vihdoin suoriuduin eilen metsään. Suppilovahveroita löytyi yllin kyllin ja lisäksi kaikenlaisia sieniä, joita muistan nähneeni, mutta joiden mahdollinen syömäkelpoisuus on päässyt unohtumaan. Metsäreissu sai minut epäilemään, että tavoitteeni päästä ylimääräisistä romppeista eroon alkaa vaikuttaa laajemmin elämässäni.

Kun suppiksia oli parikymmentä litraa kerättynä ja varmaan sata litraa vielä siinä ympärillä odottamassa, halusin katsella tuleeko jotain muitakin sieniä vastaan. (Jos kerään suppiksia, nin silmäni jotenkin kalibroituvat havaitsemaan vain niitä ja saatan kävellä komean tatin ohi.) Totesin että onhan tässä näitä jo riittävästi tarpeisiini. Ai siis miten niin tarpeisiini? Sieniähän kerätään niin pitkään kun niitä vain löytyy!

Oli kuitenkin tyytyväinen saaliiseeni ja halusin käyttää loppuajan kykkimisen sijaan kävelyyn. Vaikka suppilovahveropaikka ei juuri muuta kerättävää tarjonnut, tulipahan lepuutettua silmiä kauniissa sammaleisessa maisemassa. Opin myös että ilmeisesti fuksia takkini oli jonkin sortin hirvikärpäsmagneetti. Sienimetsästyksen jälkeen vuorossa oli vielä massiivisten kurpitsojen haku kasvatelmiltamme. Hädin tuskin jaksoin nostaa suuremman. Kurkkujakin oli kasvanut vielä yllättävän monta. Sadonkorjuusta tulee kyllä hyvä fiilis. Vaikka olisi ihan pienikin sato.

Kun negatiivinen palaute tuntuu hyvältä

Otsikosta huolimatta sain tänään lähinnä positiivista palautetta. Olen ilmeisesti osoittanut riittävää taitoa tai ainakin innokkuutta päästäkseni vuoden harrastamisen jälkeen kouluratsastusryhmään. Se on suunnattu ensisijaisesti kilpaileville ratsastajille, mikä ei toki tarkoita, että näköpiirissä olisi ainakaan tällä hetkellä kilpaileminen. Toisen viikottaisen tunnin sijaan tämä joka toinen viikko pidettävä ryhmä sopii lisätreeniksi paremmin. Lompakolleni siis.

Näin "aikuisena" harrastajana huomaan suhtautuvani aivan eri tavalla palautteeseen niistä asioista, jotka teen väärin. En puhu nyt ainoastaan siitä, että ymmärrän rakentavan palautteen merkityksen oman kehitykseni kohdalla, vaan siitä, mitä se kertoo palautteen antajan suhtautumisesta minuun. Seuraava saattaa olla täysin omaa kuvitelmaani, mutta kehitykseni kannalta se on hyödyllistä ja motivoivaa. Kuvittelen nimittäin, että opettaja antaa sitä enemmän kriittistä palautetta, mitä enemmän uskoo minun kykenevän parempaan ja olevan valmis tekemään töitä sen eteen. Tämä koskee erityisesti niitä opettajia, jotka muuten punnitsevat sanansa tarkkaan, eivätkä huuda tai suutu oppilailleen.

Ja miten hyvältä tuntuukaan opettajan usko minun kykyihini! Se innostaa yrittämään yhä parempia suorituksia, vaikka joskus asiat menevät päin honkia. Mutta tämä kaikkihan johtaa aina välillä siihen positiiviseenkin palautteeseen: "Hyvä Paula. Sulla menee paljon paremmin! Et enää näytä sellaiselta makaroonilta siellä selässä!"

Ehkä eniten tämä kertoo oman mielen merkityksestä kommunikoinnissa. Olisin voinut yhtä hyvin suhtautua negatiiviseen palautteeseen huonosti ja masentua siitä. Kuvitella, etten osaa mitään ja opettajan vain pilkkaavan. Tai ehkä neutraalimmin tulkinnut kriittisen palautteen osoituksena siitä, että olen aika kehno siinä mitä olen tekemässä. Sen sijaan olen rakentanut päähäni mukavan mallin, joka automaattisesti tulkitsee kritiikin eräänlaisena luottamuksen osoituksena. Tämä pätee myös monissa muissa tilanteissa, joissa kommunikoin toisten ihmisten kanssa. Pyrin tulkitsemaan tilanteita aina siten, että niistä jäisi itselleni mahdollisimman hyvä mieli. Toisinaan se on haastavaa, mutta harjoittelemalla sekin sujuu.

Siivouspäivän fiiliksiä

Tänään eri puolilla maata vietettin Siivouspäivää. Vanhat romut kerättiin nurkista ja aseteltiin kirppispöydille puistoihin ja pihoihin. Itsekin osallistuin tempaukseen pystyttämällä pöydän työhuoneemme eteen. Välillä satoi vettä, mutta räystään alla olevilla pöydillä tuotteet olivat turvassa.

Vaikka ylimääräisestä tavarasta luopumista olen harjoitellut jo useampaan kertaan, niin silti välillä tuntuu hankalalta päättää, että tämä ja tuo joutavat nyt mennä. "Saatan joskus tarvita tätä", pohdin vaatteesta jota olen käyttänyt kerran. Hutiostoksia on vaikea myöntää itselleen. "Ehkä joku maksaisi tästä vielä hyvän hinnan". Kirpparipöydän ääressä on kuitenkin parempi yllättää asiakas halvoilla hinnoilla. Tavoitteena on kuitenkin päästä niistä tavaroista eroon.

Tänään luovuin suuresta määrästä "ehkä joskus teen näistä jotain" -langoistani. Kellarissakin odottaa laatikollinen tavaroita, joita en selvästi ole osannut kaivata. Tämä kaikki on opettanut minut siihen, että ei se määrä vaan se laatu. Siivoaminenkin helpottuu, kun ei ole kaapit, hyllyt, pöydät ja lattiat täynnä tavaraa.

Väinämöinen antaa vielä odottaa itseään

Kappas! Sain tekosyyn kirjoittaa blogipostauksen, sillä Uusi Suomi uutisoi vähän hassusti Supon vastajihadisteja käsittelevän raportin. Siinä annettiin ymmärtää, että Sisu olisi jotenkin väkivaltainen tai muulla tavoin pahisjärjestö, vaikka todellisuus on toinen. Myöhemmin ilmestyneessä uutisessa tuotiin Sisun väkivallattomuus esiin, mutta vieläkin yleisfiilis jäi arveluttavaksi. Itse asiassa koko raportin lähteenä oli mm. Anders Breivik, jota en sattuneesta syystä pitäisi kovin luotettavana. Ehkä sekä toimittaja, että raportin tekijä olisi voinut olla enemmän hereillä.

Sisusta liikkuu paljon legendaa. Huumorimielessä se on ehkä viihdyttävää, mutta todellisuudessa nämä legendat ja uskomukset vaikeuttavat yhdistyksen toimintaa. Jos yhdistys esitetään aina huonossa valossa, voi kynnys yhdistykseen liittymiseen kasvaa huomattavasti tavallisen kansallismielisen silmissä. Raportissa käsitelty islamin "vastustaminen" yhdistää monia kansallismielisiä siksi, että muslimien loukkaantumisella perustellaan nykyään oikeuksien kavennuksia ja perinteiden muuttamista. Ilmankos monia harmittaa.

Suomen Sisu on kuitenkin muutakin kuin maahanmuuttokritiikkiä. Oikeastaan maahanmuuttoon liittyen Suomen Sisun tavoitteet on jo täytetty: Aiheesta käydään julkista keskustelua ja muutamaa tapausta lukuunottamatta kriittisiä ääniä on saanut tuoda suhteellisen vapaasti esiin. Toivon keskustelun ennen pitkää johtavan järkevään suhtautumiseen niin maahanmuuton vapauttamista kannattavien kuin sen rajoittamista toivovien keskuudessa. Siis myös ryhmien välillä, sillä kummallakin puolella on arvokkaita näkemyksiä aiheesta.

Mihin Sisun tai sisulaisten pitäisi siis seuraavaksi suunnata katseensa? Haluaisin sisulaisten ja muidenkin pohtivan, mikä suomalaisuudessa tai suomalaisessa kulttuurissa on hyvää? Seuraavaksi haluaisin teidän pohtivan, miten se hyvä näkyy omassa elämässä ja miten jäljelle jäävät asiat voisi myös muuttaa hyväksi.

Ehkä jätän tarkemmat pohdinnat kulttuurin kehittämisestä ja luonnon suojelemisesta toiseen kertaan. Loppukevennyksenä vielä uutisessa mainittu (ikivanha!) tarra:

Ehkä kirjoitan, ehkä en

Nyt ainakin kirjoitan sen, että blogin kirjoittaminen olisi hyvää treeniä. Siis ajatusten saattaminen joksikin konkreettiseksi asiaksi, eli tekstiksi. Aihepiiriä en vielä lyö lukkoon, katsotaan mitä tästä tulee. Ehkä oppisin myös oikolukemaan tuotokseni. Sri Lanka -blogin vanhoja postauksia selaillessani aika monikin typo pomppi silmille.

Olin jo muutama vuosi sitten aloittavinani blogin jostain fiksusta aiheesta, mutta niin se elämä vie, eikä enempää tekstiä syntynyt. Tällä kertaa koetan pidättyä lyhyemmissä jutuissa, joissa en kysele niin paljon kysymyksiä.