Ensi- ja muistaakseni ainoa kokemukseni Tero Saarisen tuotantoon oli eräs esitys Shangaissa vuonna 2010. Tuolloin en ollut kovin vakuuttunut nykytanssista ja menin katsomaan vain siksi, että sain lipun ilmaiseksi ja muutama kiva tyyppi oli myös lähdössä. Ensimmäisestä osasta olin sikäli yllättynyt, etten tylsistynyt kuoliaaksi, no toinen sitten siinä sivumennen räjäytti tajunnan. Siis todella. Harvan taiteilijan nimi on tarttunut mieleen niin kuin tämän ja kämppiksen kiikuttaessa kotiin viime vuoden puolella Kansallisoopperan esitteitä, bongasin Kullervon. Sibeliusta ja Saarista samassa paketissa: tuonne on pakko mennä!
Odotukseni olivat todella korkealla tämän esityksen suhteen, ja ne ylitettiin kirkkaasti! Fiilis oli vähän samanlainen kuin Shangaissa. Alkuosa oli aika iisi, yleisö pudotettiin pehmeästi tanssin maailmaan joka punoutui myöhemmin yhteen mahtipontisen tuplamieskuoron ja taitavan sopraano-baritoni-parin lauluun. Aika alkuvaiheessa ilmeni sitä ainoaa asiaa, josta olisin voinut vähän nipottaa. Tanssijat, erityisesti miehet, eivät olleet ihan synkassa sellaisissa kohdissa, missä tuntui siltä, että heidän olisi pitänyt olla. Mitään muuta "epäkohtaa" en oikeastaan keksinytkään.
Väliajan jälkeen päästiinkin sitten todella asiaan. Lumoava, suorastaan häkellyttävä liikkeen/pysähtyneisyyden, valon/pimeyden ja musiikin/hiljaisuuden kompleksinen kokonaisuus iski tajuntaan kuin moukari. Huomasin jossain vaiheessa jännittäväni lihaksia siihen malliin, kuin olisin valmis ponkaisemaan käskystä lavalle tanssimaan, laulamaan, soittamaan tai mitä vaan! Koko illankin olin ihan täpinöissä ja taisin toitottaa uusille ja vanhoille tuttaville kyllästymiseen asti upeasta kokemuksesta. Oikeastaan voisin hyvin mennä katsomaan esityksen uudelleenkin. Ehkä jostain sieltä hattuhyllyltä tällä kertaa.
Istuin itse rivillä 15 ja sieltä näki melko hyvin koko lavan. Vaikka oopperaa seuraan mielelläni hyvin läheltä lavaa, niin tanssia on mukavampi katsoa kaukaa. Suosittelen siis takarivipaikkoja ja niitä näytti vielä muutamia olevan vapaana. Ehkä täytyy vielä tunnustaa, että minulla todellakin oli Kullervon kokoinen aukko muutenkin surkeassa Sibelius-tietämyksessäni ja tämä oli kyllä todella upea tapa paikata se.
