28.3.2015

Kevään jumppailut

Tänä vuonna sain itseni vihdoin rinteeseen kolmen, tai peräti neljän vuoden tauon jälkeen. Vähän oli alkukankeutta, mutta niin lähti taas lautailu luistamaan. Aluksi rinteitä, sitten suljettuja rinteitä ja vähän metsäreittejä. Levi/Ylläs-reissulla metsä- ja offarimeininkiä tuli harrastettua enemmänkin ja yhtenä päivänä ihan asiantuntijan opastuksella! Päästiin myös hieman harjoittelemaan piipperien käyttöä, eli piilotettiin yksi lumihankeen ja toisella etsittiin. Meillä ei ollut omia piippereitä (lukuunottamatta yhtä lainakapistusta) joten sovittiin, että lumivyöryn sattuessa saa hautautua vain vyötäröön asti ja pään pitää jäädä näkyville...


Käytiin ensin harjoittelemassa lumikenkäilyä Ylläksen Luosussa. Vaikka lumi oli monin paikoin varsin kovaa, saatiin tuolta varsin kiva lasku takaisin autolle. Seuraavana päivänä lähdettiin muutaman tunnin Levirupeaman jälkeen kapuamaan ylös Kätkätunturia. Kaikki porukasta eivät olleet yhtä fiiliksissä Kätkätunturin tarjoamista metsäreiteistä kuin minä, mutta päästiinpä alas kuitenkin. Jouduin kerran vaihtamaan takaisin lumikenkiin, jotta pääsisin parempaan laskupaikkaan ja kerran myös onnistuin upottamaan laudan niin syvälle ja tiukasti hankeen, että mukana ollut lapio tuli tarpeeseen.


Levillä minut huijattiin tuuraajaksi Arctic Tough Viking -kisaan. Osallistuminen suoraan sanottuna hirvitti etukäteen, mutta kisa osoittautui ihan hauskaksi, kunhan oli ensin tarponut läpi pitkän, inhottavan, "mä saan sydärin"-tokaisuin siivitetyn nousun lumihangessa. Tiimimme sijoituskin oli yllättävän hyvä (26/44 muistaakseni). Tavoitteena kun oli lähinnä päästä maaliin, eikä jäädä hankeen itkemään.

Ei nähtävästi ollut huono idea aloittaa puolitoista viikkoa ennen reissua pientä kunnonkohotusprojektia. Tavoitteena on kyetä vetämään itsensä omin voimin esteen yli, eli leukoja ja vähän muutakin treenailen. Seinältä minua tuijotteleva treenipäiväkirja muistuttaa heti, kun löysäilypäiviä näyttää kertyvän.


3.3.2015

Kasvatussuunnitelmia

Kiinanruusuni kertoi minulle, että nyt alkoi taas kasvupuuhat! Myös tulppaanit tuovat keväistä fiilistä. Tässä pitäisi siis vähitellen ruveta laittamaan siemeniä multaan, jotta myöhemmin keväällä olisi mitä istuttaa viljelypläntilleni. Toki osa laitetaan suoraan maahan, mutta mielelläni laittaisin taimia kasvamaan jo sisällä, niin saisi vähän aikaisemmassa vaiheessa satoa.

Viime syksynä istutin jo valkoisen mansikkani ja ystävältä saadut valkosipulit valmiiksi maahan kevättä odottelemaan. Ruohosipuli pläntillä oli valmiina. Hain tähän hollille Minna Siltalan kirjan Keittiöpuutarhan 3 vuodenaikaa, jos siitä saisi vaikka inspiraatiota. Listalla olisi ainakin mustakaali, pinaatti, jotkut juurikkaat, ehkä herneet ja peruna. Kesäkurpitsa olisi myös kiva ja paikalle pitäisi varmaan joka tapauksessa kuskata kasa hevosenlantaa maatumaan...

Pitäisi myös kehitellä jonkinlainen istutussuunnitelma, vaikka tuskin tulen täyttämään lähes aarin kokoista plänttiäni. Jos jotain monivuotista haluaa istuttaa, niin olisi kuitenkin hyvä olla joku visio siitä, missä kohtaa kannattaisi kasvattaa mitäkin. Mielessäni liikkui sellainenkin ajatus, että osan palstasta voisi jättää vähän villimmäksi, jos siellä kasvisi jotain herkullisia rikkaruohoja. Voi tosin olla, että siitä tulisi sanomista, sillä palsta on sääntöjen mukaan pidettävä hoidettuna.

Olen nyt kasvatellut vähän valkosipulinversoja keittiössä. Olisi varmaan ollut fiksua hankkia kukkalamppu noille ja ehkä sellaisen vielä hommaankin. Lienee hyödyksi myös taimien kasvatuksessa, kun valoa ei vielä sisälle riitä kovin paljon. Ripottelin samaan multaan myös rucolan ja korianterin siemeniä, mutta ei nuo näytä vielä tajunneen mitä niiltä halutaan.


Edit: Loppuun vielä muistilista ideoista. Otetaan vastaan esim. raparperin juurakkopala tai maa-artisokan mukuloita. :)

  • mustakaali
  • parsakaali
  • kesäkurpitsa
  • raparperi
  • pinaatti
  • nauris
  • herneet
  • sipuli
  • yrttejä! mitä? (basilika, salvia, minttu, tilli, persilja, rosmariini, timjami...)
  • mansikat
  • (maa-) artisokka
  • piparjuuri
  • retiisi
  • valkosipuli ja sen versot
  • selleri
  • porkkana
  • peruna
  • puna- ja raitajuuri
  • kurkku
  • munakoiso
  • KUKKIA!