Kirpputori!

*Poistin 30.1.2014 kamppeet, jotka ovat jo menneet.

Kaikkea ei voi säilöä ikuisesti, joten pistetäänpä tavaraa kiertoon. Lisäilen tähän postaukseen myytävänä olevia jutskia. Kommenttilootaan voi huudella, tai laittaa sähköpostia (paula.paivike ät gmail.com) mikäli jokin kiinnostaa! Heitin (hatusta) tuohon jotkut hinnat, mutta saa myös tarjota. Postimaksu tulee vielä päälle, jos ei onnistu naamatusten luovutus. Se on suuruudeltaan noin 8e suurimmalle osalle.

Kaksi satsia jalallisia snapsilaseja, kumpaakin 6 kpl. Ensimmäisenä kauniisti kilisevät kristallilasit, 20€.

 Toisena hauskat kukkakuvioiset lasit, 10€.

Tulppaanitabletit, taustapuoli korkkia. Jonkin verran elämää nähneet, kaukaa katsottuna suhteellisen siistit. ;) Ei siis täydellisessä kunnossa, mutta hyvin voi käyttää. 4kpl 10€

Seuraavana verhoja, joista sain otettua vain huonoja kuvia. Värit näkyvät siis miten sattuu. Ovat olleet (normaalissa matalassa) kerrostalokämpässä maahan ulottuvat. Hinnaksi ravistan hihastani 10 euroa/setti.

Kaksi ekaa ovat eri valaistuksessa vähän eri värisiä ja tosi komean näköisiä! Toinen kahden verhon satsi on pääväriltään viininpunainen ja siinä on oliivinvihreän oloisia kuvioita. Taittaa sekä siihen oliivinvihreään että kirkkaan punaiseen. Yläreunassa on sellainen jämäkkä ripustusnauha-asia.

Toinen satsi on punaiseen taittava kiiltelevän kirkas oranssi. Väri on livenä varsin intensiivinen. Tulee ehkä mieleen takkatulen liekki. Tässä verhoparissa on maanläheisin sävyin kirjaillut kuviot. Ainakin yhdestä kohtaan kirjailu on purkautunut.

Seuraava neljän verhon satsi on ohutta,  likaisen vaaleaa sifongin tyyppistä kangasta. Sävy on luumun ja laventelin välimaastossa. Näiden kaveriksi saa kaupanpäällisiksi halutessaan myös yhden hennon vaaleanpunaisen verhon.

Jouluista fiilistä saa tällä neljän läpikuultavan punaisen verhon setillä, jossa on kullan värisiä ympyrän mallisia kuvioita. Näissä on lisäksi kiinnitysnarut.

Seuraava kahden kirkkaanpunaisen verhon satsi sopii myös joulunaikaan. Paksu alaosa on noin 35cm korkea ja yläosa taas on mattaa läpinäkyvää kangasta. Näistä haluaisin 5e tai jos ostat jonkun toisenkin satsin, niin 3e. :)

Simppelit espressokupit 5€/paketti! Näitä löytyy 4 kpl kuuden kupin settejä. Ainakin yhdessä lautasessa punaisessa neliössä on joku pieni fiba. Halvalla lähtee siis. :D Yksi setti on huutonetissä myynnissä, joten pitää sulkea se kauppa, ennen kuin voin kaikki kolme settiä myydä täällä. MYYTY 3 settiä.

Sänky, pesukone, kengät yms menivät jo. :)

Kun suvaitsevaisuus kääntyi päälaelleen

Koetan hahmotella tekstiksi suvaitsevaisuuden käsitettä, jonka kehittyminen (arveluttavaan suuntaan) on mietityttänyt jo pidempään. Kipinän sain Tuukka Kurun kirjoittamasta EU:n suunnitteilla olevaa suvaitsevaisuusohjelmaa käsittelevästä tekstistä.

Suvaitsevaisuus on sana, jolla oli vielä joitain vuosia sitten positiivinen kaiku. Ehkä se monille vielä tarkoittaakin sitä, ettei tuomita kaikkea tuntematonta tai outoa. Koin suvaitsevaisuuden myös kykynä ymmärtää, etteivät kaikki kykene syystä tai toisesta osallistumaan täysipainoisesti yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Esimerkiksi vammaisilla voi olla rajoitettu kyky kantaa kortensa yhteiskunnan kekoon, mutta hekin ovat ihmisiä, jotka haluavat kehittää itseään, tehdä töitä ja elää kuten kuka tahansa. Nykyään en voi enää ajatella samoin kuin ennen. Suvaitsevaisuuden merkitys on muuttunut ja se on kohdannut sanana samanlaisen kohtalon kuin feminismi. Vaikka kannattaisi "aatteen" perimmäisiä arvoja, ei itseensä kehtaa liittää sellaista nimitystä, joka herättää mielikuvia lähinnä omaa erinomaisuuttaan säteilevistä totalitaristeista.

Nykyään Hyvät Ihmiset määrittelevät kenen on suvaittava ketä. Yhtälö on yksisuuntainen. He määrittelevät vähemmistöryhmät, eli "heikossa asemassa" olevat, joiden toimia on siedettävä olivat ne mitä tahansa. Kyseisiin ryhmiin kuulumattomien taas on käsiteltävä ensin mainittuja silkkihansikkain. "Suvaitsemattomuutta ei tarvitse suvaita" sanotaan, mutta tämä pätee vain siinä tapauksessa, että suvaitsemattomuutta havaitaan "vahvassa asemassa" (enemmistössä) olevien toiminnassa. Onko näitä Hyviä Ihmisiä todella olemassa? Voi olla, ettei yksittäinen ihminen koe toimivansa näin, mutta ainakin suvaitsevaisuuden kokonaisuus, eri ihmisten sanat ja teot, ilmenevät kuvaamallani tavalla.

Jostain syystä suvaitsevaisuus on muuttunut pyrkimyksestä tunnustamaan oman ajattelun kompastuskivet ja tiedonpuutteet pyrkimykseksi sietämään sitä, mikä "ei miellytä". Kaikenlaiset hirmuteot on hyväksyttävä, jos tekijä voidaan liittää suvaittavaksi katsottuun vähemmistöryhmään. Teot ovat suvaitsevaisuusnäkökulmasta katsottuna lähes poikkeuksetta tulos valtaväestön oletetusta syrjinnästä. Samaa ymmärrystä ei suoda heille, joita ei ole siunattu sopivan eksoottisella värisävyllä tai esimerkiksi tylsää heteroutta mielenkiintoisemmalla seksuaalisella suuntautumisella. Vain valkonaama voi syyllistyä "viharikokseen". Ristiriita on ilmeinen: tiettyihin ryhmiin kuuluvien ihmisten uskotaan sopeutuvan yhteiseloon erilaisuuden kanssa, kun heitä ymmärretään ja tuetaan. Toisiin ryhmiin kuuluvien uskotaan sopeutuvan yhteiseloon erilaisuuden kanssa, kun heitä syytetään ja tuomitaan.

Kun aiemmin suvaitsevaisuus tarkoitti sitä, että ymmärretään yksilön olevan enemmän kuin osa ryhmää, nykysuvaitsevaisuus redusoi ihmisen osaksi viiteryhmäänsä, johon liitetään "suvaittavia" stereotypioita. Tiettyyn ryhmään kuuluvien ihmisten vähäinen määrä nähdään automaattisesti "heikkona asemana", aivan kuin minä hetkenä hyvänsä valtaväestö aikoisi nitistää vähemmistön fyysisellä ylivoimallaan. Haluankin kertoa kaikille suvaitsevaisille, että naaman väristä tai äidinkielestä ei voi päätellä pärjääkö yksilö omillaan, vai pitääkö häntä kohdella koko elämänsä ajan kuin avutonta vauvaa.

Bussikippo

Joskus nuorempana itsehillintäkykyjäni koettelivat bussien selkänojissa olevat mainostarrat. Teki mieli aivan vietävästi taitella tarrasta tasku, johon voisi vaikka laittaa jotain. Ja näitä bussikippoja tulee vastaan tasaisin väliajoin! Yleensä yhdessä bussissa on vain yksi bussikippo ja se sijaitsee jossain takapenkin läheisyydessä. Muodot vaihtelevat, mutta usein bussikipon tekemiseen käytetään ainakin kaksi tarraa.

Bussien selkänojien tarroihin ei toki saa koskea, sillä mainostajat ovat maksaneet mainospaikoistaan. Kuitenkin soisin jokaiselle sitä halajavalle mahdollisuuden edes kerran elämässään tehdä bussikipon. Hulluilla on halvat huvit, sanotaan.

Bono on pahemman luokan rasisti

Olemme ehkä tottuneet ajattelemaan, että rasistit ovat niitä henkilöitä jotka sanovat rumasti tummaihoisista ja kanniskelevat leijonakorua kaulassa. Huomiomme ei kiinnity kaikkein vaarallisimpaan rasistien lahkoon: pitkäkestoisen kehitysavun kannattajiin. Sambialainen taloustieteilijä Dambisa Moyo kuuluu niiden afrikkalaisten ajattelijoiden joukkoon, jotka ovat tuoneet esille jatkuvan kehitysavun haitalliset vaikutukset afrikkalaisten valtioiden kehittymiseen.

Moyon kirja Dead Aid ilmestyi jo neljä vuotta sitten ja tuolloin julkaistiin mainio haastattelu kirjan tiimoilta. Haastattelussa hän painottaa, että afrikkalaiset ovat aivan samanlaisia ihmisiä, kuin ketkä tahansa muutkin. He haluavat työtä, jolla elättää itsensä, sekä paremman tulevaisuuden lapsilleen. Lisäksi hän huomauttaa, että vuosikausien kehitysapu ei ole ollut vain hyödytöntä, vaan suorastaan haitallista!

Dambisa Moyo kuvassa keskellä.

Valonpilkkua ovat kiinalaiset sijoittajat, jotka avunannon sijaan ovat lähteneet Afrikkaan tekemään bisnestä. Vaikka heidän motiivinsa eivät olisi "jaloja", kuten ikuista syyllisyyttä esi-isien teoista potevat kehitysavustajat, on heidän toimistaan afrikkalaisten kannalta huomattavasti enemmän hyötyä. Hän ei kiistä lyhytaikaisen kriisiavun toimivuutta vaan moittii toimintamallia, jonka tuloksena valtioiden päättävillä elimillä ei ole minkäänlaista motivaatiota rakentaa yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Kurjuus merkitsee suurempia rahavirtoja!

Haastattelussa Moyo kertoo, että kirjan julkaisemisen jälkeen Bonon hyväntekeväisyysjärjestö ONE käynnisti loanheittokampanjan häntä vastaan, väittäen häntä kansanmurhaa toivovaksi mielipuoleksi. Bonon ja Mayon erona onkin se, että ensimmäinen pitää afrikkalaisia kyvyttöminä raukkoina, kun jälkimmäinen taas haluaisi antaa afrikkalaisten päättää itse, mikä heille on hyväksi.

Jatkuvan kehitysavun antaminen ruokkii rasistisia näkemyksiä, sillä avun kohteena olevan ihmiset eivät koskaan pääse todistamaan omia kykyjään. Yrittäminen ei kannata, kun "rahaa sataa taivaalta". Usko kehitysapuun on väistämättä uskoa afrikkalaisten vähempiälyisyyteen ja pärjäämättömyyteen. Ei ole väärin tunnustaa virheitään ja oppia niistä.* Jos haluat hyvää koko ihmiskunnalle, pohdi toisenkin kerran, kannatatko kehitysapua.

*Edit klo 11.25: Heti kun pääsin haukkumasta Bonoa, sain tietooni tämän postauksen. Hänkin on miettinyt asiaa uudesta näkökulmasta!

Mä en tiedä mitään vaikket säkään tiedä

Nappasin vihdoin viimein bussiluettavaksi N. N. Talebin kirjan The Black Swan. Ensimmäinen luku vei omat ajatukseni suorastaan säälittävään kykyymme ymmärtää olevamme aivan kujalla. Emme välttämättä ole väärässä, vaan meiltä jää huomiotta päätelmissämme monia asioita, jotka voisivat muuttaa kuvaamme nykyhetkestä tai menneestä. Oletuksemme tulevaisuudesta taas pohjautuvat tulkintaamme aiemmasta, minkä vuoksi tulemme aina yllättymään tulevaisuuden koputellessa oveen.

Taleb kirjoitti ministerinä toimineesta isoisästään, joka ei tuntunut olevan perillä maailman tilanteesta, puhumattakaan tulevaisuudesta, sen paremmin kuin hänen autonkuljettajansakaan. Autonkuljettaja sentään ymmärsi homman olevan "korkeammissa käsissä". Oppinut tai eliittiin kuuluva henkilö sen sijaan luulee tai ainakin antaa ymmärtää tietävänsä enemmän kuin me muut.

Mitä enemmän asioita tiedämme, sitä varmempia tuppaamme olemaan oman tulkintamme validiudesta. Vaatii melkoisia ponnistuksia repäistä itsensä ulos omasta poterostansa ja kyseenalaistaa omia näkemyksiä ja päähän pinttyneitä "faktoja". Äkkiseltään voisi ajatella kyseessä olevan kunnia-asia. Joskus niin varmaan onkin, mutta itse koen suuremmaksi ongelmaksi epävarmuuden arvioimisen vaikeuden. Nyt joku fiksu huutelee, että siitähän Taleb juuri kirjoittaa.

Vaikeus piilee siinä, että on hankala muistaa, miten asiat todella liittyvät toisiinsa. Enhän edes tiedä millä kaikilla eri tavoilla asiat voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään! On hankala käydä keskustelua, jos ei pysty olemaan "varma" mistään. Harvoin sitä edes muistaa, mistä mikäkin tieto on tullut ongittua, eikä sen vuoksi osaa antaa sille oikeaa painoarvoa. Kuhunkin tiedonmuruseen liittyy jokin fiilis, josta yritän päätellä oliko se nyt faktaa vai arvailua.

Toisinaan vastaan tulee asioita, jotka muistuttavat rajoittuneisuudestamme. Jonkin uuden asian oppiminen ja siinä kehittyminen kuvaa tilannetta hyvin. Aluksi homma vaikuttaa melko yksinkertaiselta. Opettelen asiat A, B ja C ja sitten homma alkaakin toimia. Mitä vielä! Mitä pidemmälle etenee sitä enemmän huomaa opittavaa vielä olevan. Alkuperäisissä asioissa A, B ja C voi kehittyä entistä paremmaksi, mutta rinnalle tulevat vielä asiat D-Ö.

Pidemmälle päästyä A, B ja C tulevat rutiinilla, eikä niitä tarvitse samalla tavalla miettiä ja hioa. Ongelmana onkin se, että ne saattoivat alunperinkin olla vääriä asioita, tai väärällä tavalla opeteltuja! Tai ehkä jokin asia on muuttunut, eivätkä alkuperäiset säännöt enää päde. Rutiineista eroon pääseminen vaatii melkoista uudelleenopettelua, eikä se ole yleensä mukavaa tai helppoa. Homma voi hoitua tietylle tasolle asti alkuperäisin tavoin, mutta jossain kohtaa tuleekin katto vastaan. On otettava uusi näkökulma.

Kun keskustelemme tulenaroista, tai arkisemmistakin aiheista, on helppo tuomita toisen näkemykset ties minkä epäloogisuuden vuoksi. Uskomattoman lämmin tunne valtaa sydämeni, kun näen eri mieltä olevien ihmisten keskustelevan toista kunnioittaen. On todellakin mahdollista, ettei "väärää mieltä" oleva keskustelukumppani ole idiootti. Hän vain sattuu näkemään maailman eri valossa ja hänen mieltään ovat muovanneet eri osaset historiaa.

Raakakaakaöverit

Edellisessä tekstissä kerroin "punajuuriongelmastani". Vähäiset varastointitilat pakottavat keksimään saamalleni sadolle käyttökohteita. Ravintolapäivä oli hyvä syy tehdä muutama raakakakku kokeilumielessä ja taas oli hyvä tekosyy käyttää punajuurta. Siispä kakkumenu koostui kahvi-, lime- ja mistäs muusta kuin punajuurikakusta! Kaikki olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja kakut katosivat lautasilta tasaista tahtia.

Punajuuri näkyi myös menun suolaisella sektorilla, sillä olin keittänyt osittain improvisoidun version borssikeitosta. Keittoja teen harvemmin minkään tarkan reseptin mukaan ja raaka-aineet kuten määrätkin vaihtelevat sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Melkein vähän harmittaa, ettei tullut kirjattua aineksia ylös, sillä keitosta tuli käsittämättömän hyvää!

Nämä taitavat olla nimeltään raitajuuria. Kakussa käytin kuitenkin punajuurta.

Juomapuolella oli tarjolla veden lisäksi teetä ja kahvia. Kahvi oli valittu Sellon Caffin valikoimasta huomioiden myös tavallisten juhlamoskaa juovien makutottumukset. Joko valinta osui oikeaan, tai ehkä vieraamme olivat tavallista laadukkaamman kahvin ystäviä. Johan&Nyströmin El Salvador keräsi kiitoksia, kuten kuuluukin. Vaikkei se olisi ollut oma ykkösvalintamme, sai siitä keitettyä varsin mainiot sumpit säätämällä purujen määrää vesidesiä kohden.

Tuosta alempaa löytyy ravintolapäivän raakakakkujeni "sisällysluettelot". Hommahan toimii niin, että pähkinöitä liotetaan muutama tunti, jonka jälkeen raaka-aineet sotketaan tehosekoittimessa mössöksi. Liottaminen on tärkeää, jotta mössöstä tulisi tarpeeksi sileää! Pohjan voi jättää hieman karkeammaksi ja täytteen surauttaa oikein sileäksi (siihen kuluu muutama minuutti). Pohja painellaan irtopohjavuokaan ja lykätään pakkaseen. Kun täyte on valmis, on pohja ehtinyt jo hetken jähmettyä pakkasessa. Täyte päälle ja koko komeus taas pakkaseen. Huomaa, että näistä kaikista kakuista tulee melko pieniä, joten ei kannata siihen talon isoimpaan vuokaan rakentaa. Tulee meinaan aika lättänä torttu.

Monesti kakut kehotetaan leikkaamaan valmiiksi annospaloiksi. Niin tai näin, kakku kannattaa ottaa ajoissa sulamaan ennen tarjoamista. Punajuurikakku pysyi hyvin kasassa huoneenlämpöisenäkin, mutta kahvikakku suli tosi pehmeäksi. Sitruskakku oli jotain siltä väliltä. Alkuperäiset reseptit on linkattu kunkin kakun nimeen. Nämä minun ovat vähän muunneltuja käytettävissä olleiden raaka-aineiden mukaan.

Kahvikaakaokakku
Tosi kahvinen ja tuhti!

Pohja (painellaan myös vuoan reunoille!):
230g cashew
85g hunajaa
100g kookostahmaa (esim. Bionan coconut creameria. Itse tein liotetuista kookoslastuista ja vedestä mössöä.)

Täyte:
170g cashew
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl mutteripannukahvia (Black Bourbon Caffista)
75g hunajaa
35g kookosöljyä (sulana)
0,5 dl palmusokeria

Sitruuna-limekakku
Tämän kokosin "väärin päin" muovilla vuoraamaani pieneen kakkuvuokaan. Täytettä sai jäähdytellä pakastimessa jonkun tovin, ennen kuin pohjan sai paineltua päälle.

Pohja:
150g manteleita
1 rkl kookoslastuja
8 taatelia (liotettuna, jos ovat kuivia)
vähän vaniljajauhetta
vähän ruususuolaa

Täyte:
250g macadamioita
1,25 dl mantelimaitoa
2 limen mehu hedelmälihoineen päivineen + vähän kuorta
2 sitruunan mehu
80g hunajaa
1/2 tl vaniljajauhetta
75g kookosöljyä (sulana)
25g palmusokeria

Punajuurikakku (alkuperäinen on suklaakakku)
Painelin kakun leivinpaperilla vuoratun neliskanttisen muovirasian pohjalle. Kakun sai näppärästi leikattua yhdeksään juuri sopivan kokoiseen palaan. Koristeeksi paloille laitoin sitruunamelissan lehtiä. Tämä ei nyt ole täysin raaka, koska käytin keitetyistä punajuurista tehtyä sosetta. Raaoista punajuurista vaan tulee helpommin maha kipeäksi, enkä viitsinyt riskeerata ravintolapäivävieraideni kustannuksella. :)

Pohja:
2,5 dl saksanpähkinöitä
2,5 dl taateleita

Täyte:
150g cashew
1 dl kaakaovoita (sulana)
1 dl palmusokeria
100g punajuurisosetta

Siinäpä reseptejä kerrakseen! Jos kokeilet kakun tekemistä ensimmäistä kertaa, niin suosittelen punajuurikakkua tai sen alkuperäistä suklaaversiota. Jos haluaa jännitystä elämään, voi punajuuren vaihtaa johonkin vielä eksoottisempaan mössöön. Mutta olivat kaikki kakut hyviä, eikä päivän päätteeksi ollut muruakaan jäljellä!

Kehittävä ote leivontaan

Kotona ei tule käytettyä viljatuotteita oikeastaan lainkaan, eikä kaapista yleensä löydy jauhoja. Leipomuksia tulee siis tehtyä vähän muista aineksista, kuin niistä ihan perinteisistä. Hyviä reseptejä on toki netti pullollaan, mutta toisinaan kokeilen muuttaa itse jonkin viljareseptin viljattomaksi. Kirjoitan hyviksi havaitut reseptit talteen kirjaan, jottei tarvitsisi aina olla koneen ja netin tai muistin varassa.

Aiemmin tulostin reseptit tai kirjoitin ne ensin post-it lapuille, jotta kirjaan ei tulisi lisättyä "huonoja" versioita. Joistain leipomuksista ei tule lainkaan kiinnostavia ja jotkut kaipaavat pientä säätöä. Lappuset taas tulee hukattua ennen seuraavaa kokeilua ja joskus on tullut vahingossa käytettyä vähemmän toimivaa reseptiä kahdesti.

Nykyään hoidan homman fiksummin ja pidän reseptikirjani rinnalla testireseptivihkoa. Reseptin oheen voi kirjoittaa kommentteja onnistumisesta. Myös kehitysehdotukset ja mahdolliset leipomisen aikana tulleet muutokset voi kirjata heti muistiin. Tähän mennessä vihkossa on vasta yksi täysi fiasko. Muut kokeilut ovat toimineet vähintään tyydyttävästi.

Viimeisin kerralla nappiin mennyt reseptikokeilu syntyi tarpeesta tehdä jotain punajuuresta. Ruokaosuuskunnan jäsenyys on täyttänyt jääkaappini punajuurivarantoa ja johonkin niitä palluroita oli lykättävä. Tein sovelletun version näistä punajuuri-suklaabrownieista. Lopullinen resepti oli synteesi tietoisista muutoksista ja pienestä sekoilusta, kun 2/3 muunnos unohtui jollain rivillä... Kaikkia raaka-aineita saa ainakin meidän lähikaupasta.

Tässä kuitenkin varsin mainiot punajuuri-suklaamuffinssit:

Sulata miedolla lämmöllä 170g voita ja lisää siihen 170g tummaa suklaata (minulla oli yksi levy Lindtin 85%:sta, sekä toinen levy saman valmistajan chilisuklaata. Laitoin levyn pois päältä siinä vaiheessa, kun voi oli lähes täysin sulanut. Vatkaa toisessa kipossa 2 munaa ja 50g ksylitolia, sekä lisää hieman jäähtynyt suklaa-voimössö vaahtoon.

Seuraavaksi vaahtoon lisätään 150g mantelijauhoa, johon on sekoitettu 1tl leivinjauhetta, 1tl ruususuolaa ja 1rkl psylliumia. Totta puhuen en ole varma onko tuolla psylliumilla mitään merkitystä. Joku voi kokeilla ilman ja kertoa miten onnistui. Lopuksi sekoitin joukkoon 150g (itse tehtyä) punajuurisosetta. Vaihtoehtoisesti voisi varmaan käyttää hienoksi raastettua punajuurta, kuten tuossa alkuperäisessä reseptissä.

Taikina mahtui 12 kipon muffinssipellille ja paistoin niitä 200 asteessa 20 minuuttia. Tuloksena oli varsin tuhteja, mutta ilmavia möykkyjä. En tiedä vaikuttiko maistajien epäilevä suhtautuminen muffinssien avainraaka-aineeseen, mutta makuelämys oli kaikkien mielestä positiivinen yllätys. Näitä teen toistekin!

Edit 3.9.2013: Testasin pientä satsia ilman psylliumia ja kyllä sillä oli merkitystä. Psylliumin kanssa muffinssit pysyivät paremmin kasassa, eli niitä oli helpompi syödä. Kyseistä ratamon siemenistä valmistettua jauhetta myydään ruokakaupoissa leivontavärkkien liepeillä.

Jos metsään haluat mennä nyt

Melkoinen tovi on taas vierähtänyt edellisen tekstin kirjoittamisesta. Aiheita on pyörinyt mielessä, mutta ei vain mukamas ole ollut aikaa kirjoittaa. Ehkä työlistalla tosiaan onkin ollut vähän liikaa asioita, mutta kyllä aina jostain muutama minuutti pitäisi löytyä. Tänään soin itselleni vihdoin hetken kirjoittamiselle ja tässä mitä ensimmäisenä tuli mieleen:

Olen havainnut mielenkiintoisen ilmiön käyttäytymisessäni. Tiedätte ehkä sen tunteen, kun olisi lähdettävä koiran kanssa kävelylle, mutta kun ei millään jaksaisi. Ulos on kuitenkin pakko lähteä ja yksi tapa huijata itseään on miettiä, että "käydään nyt vaan nopeasti ja mennään sitten illalla pidemmälle lenkille." Koska en halua koirien pissivän ja kakkivan kenenkään pihalle, tapaan kipityttää ne läheiseen metsään, vaikka olisimme kuinka "lyhyellä" reissulla.

Mitä sitten metsään päästyä tapahtuu? Päässä joku vipu sanoo naks ja päätän kävellä pikkuisen lenkin ympäri. Kun on päässyt syvemmälle metsään, päätänkin kävellä pikkuisen pidemmän lenkin ja näin pikainen pissitys muuttuukin ihan kunnon lenkiksi. Mitä ihmettä? Säälläkään ei tunnu olevan merkitystä. Sateella on kuitenkin pakko laittaa kumpparit ja sadetakki, joten samalla vaivalla voi kävellä pidempäänkin. Pimeäänkin tottuu nopeasti, vaikka askeliaan on varottava hieman enemmän.

Jotain taikaa metsissä on. Samaa efektiä ei tule katuja tallaamalla. Toisinaan ikävöin Ison Omenan ja sitä ympäröivien asuintalojen tilalla ollutta metsää. Se oli yksi lempimetsistäni. Miten voi mitata metsän henkistä hyvinvointia lisäävän vaikutuksen? Iso Omena on toki ihan kiva kauppakseskus, mutta olisin mielummin pitänyt metsän.

Ainiin, tänään metsästä kotiin tullessa taisin nähdä pihalla kauniin amiraalin, siis sen perhosen.

Tämä olisi pitänyt twiitata

Onnellisuus on vähän niin kuin hoikkuus. Se on lähes aina itsestä kiinni.

Olet tuomittu ikuiseen... mihin?

Kuulemma rasistit pitää murskata ja ennakkoluuloiset ihmiset ovat ihmissaastaa. Jiri muotoili mainiosti niitä ajatuksia, mitä minunkin päässäni on jälleen viime aikoina liikkunut. Jos edustat järjestöä, joka vastustaa rasismia ja ennakkoluuloja, onko loogista valita joku vähän ikäviä asioita ääneen sanova järjestö verbaalisen hakkaamisen kohteeksi tutustumatta järjestössä vaikuttaviin ihmisiin? Keksitään pari likaista huhua, joihin on kiva sitten tukeutua, kun se hakattava järjestö väittää vastaan. Tietävätpähän paikkansa. Mokomat fasistirasistit. "Rasisti on aina rasisti vaikka voissa paistaisi."

Äärioikeisto Suomessa -kirjan tekijä Mikael Brunila lähestyi Suomen Sisua haastattelun merkeissä. Teemu Lahtinen kiitti kiinnostuksesta, mutta totesi ettei aihe liity yhdistykseen. Kirjan tekijäjoukko taas oli päättänyt, että kylläpäs liittyy, joten sielläpä kirjan sivuilla järjestömme komeilee. Koetin kysyä kyseisen kirjan Facebook-sivulla mitä he äärioikeistolla oikein tarkoittavat, kun wikipediamääritelmää he eivät selvästi käyttäneet. Vastaus oli: "Wikipediamääritelmä. PLIIS" Jäin siis edelleen ihmettelemään.

Tarkoituksena ei siis ilmeisesti ole auttaa ihmisiä oikeamman tiedon ja paremman asenteen suuntaan, vaan säilyttää ulkopuolisesta yhdistyksestä rakennettu nyrkkeilysäkki. Erikoista on se, että verorahoitteinen Yleisradio osallistuu näihin nyrkkeilytreeneihin, joiden säkkinä toimii Sisu. Eilen A-studiossa Katri Makkonen väitti Suojelupoliisin nimenneen Suomen Sisun äärijärjestöksi. Soitin tänään Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorvalle, joka sanoi että aivan vastikään Ylen toimittajalle ilmoitettiin, ettei Supo määrittele Sisua mitenkään. Ei siis mitenkään. Meitä on kutsuttu aiemminkin väittelyihin, joissa yhdistys on haluttu asettaa äärioikeiston penkkiin. Minut kutsuttiin taannoiseen "vihailtaan", mistä kieltäydyin, sillä ei minulla ole mitään sanottavaa vihasta. Tänäänkin A-studio: Talkiin on kutsuttu sisulaisia ja on aiheena ylen sivujen mukaan viha.

Kutsukaa minut keskustelemaan rakkaudesta ja ymmärryksestä, niin tuen mielelläni!

Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoista, joita yhdistyksemme tukee. Erityisesti sananvapautta pidämme suuressa arvossa ja siksi esimerkiksi muinaisella kansallismielisellä keskustelupalstalla sai kirjoittaa rumia ja vihaisiakin mielipiteitä.  Jos Sisu on olemassaolollaan tarjonnut maltillisen purkautumiskanavan äärimmäisesti ajatteleville henkilöille sen sijaan, että he olisivat kanavoineet vihansa väkivaltaan, olen iloinen että näin on käynyt. Jos nämä henkilöt ovat Sisun piirissä loiventaneet kantojaan ja irtautuneet edes osasta vihaansa, olen vielä iloisempi.

Miksi suvaitsevaisuutta saarnaavat eivät halua vastapuolensa "parantuvan"?

Läpsystä vaihto!

Vihdoin sain siirtää puheenjohtajan nuijan eteenpäin. Kun aikoinaan lähdin Sisun puheenjohtajaksi, sanoin suostuvani hommaan vain, mikäli sille kökölle periaateohjelmalle tehdään jotain. No miksei sille sitten tapahtunut mitään? Niin.. Itseäänhän tässä saa syyttää.

En taida olla ainoa, joka on alunperin päättänyt tutustua yhdistykseen kuultuaan kauhisteluja. Aino-lehden artikkelissa lisää omasta kuviostani. Jäsenhakemukseni laitoin noin puolen vuoden tutustumishengailun ja kuulostelun jälkeen kaverini kanssa. "En muuten vieläkään oo liittynyt Sisuun." "En mäkään. Kai sitä nyt sit pitäis." Ja niin lähti molempien hakemukset vetämään.

Ensin järkkäilin Sisulle 10-vuotisjuhlat. Onneksi ei tarvinnut ihan yksin puurtaa, vaikkei silloinkaan tekijöitä ollut enempää kuin kourallinen. Osallistujille lähetettiin kauniit kutsut ja juhlatila oli upea. Kiitokset myös juhlien pianotaiturille ja kitaravelholle! Vieraat viihtyivät ja olin itsekin tyytyväinen.

Kun seuraavia henkilövalintoja tehtiin, ei puheenjohtajaehdokkaita juuri ollut. Olin etukäteen ilmoittanut voivani mahdollisesti olla käytettävissä, mutta kolmen vuoden kausi hieman hirvitti. Ajattelin, että voihan sitä sitten erota tehtävästä, jos ei aika riitä. Aluksi homma lähti rullaamaan hyvin, mutta piru vie kun sisulaiset ovat liikkuvaa väkeä. Koko ajan tuntui jonkun olevan ulkomailla tai muiden kiireiden painamia. Kahden vuoden jälkeen totesin, että jonkun muun olisi hyvä jatkaa, jotta ehtisin hoitaa opiskelut ja muitakin asioitani kohdalleen. Se oli helpommin sanottu, kuin tehty ja kauteni venyikin lopulta yli nelivuotiseksi.

Mitä sille periaateohjelmalle sitten olisi pitänyt tehdä? Ylen uutisissa sanottiin, että teemme linjamuutoksia. Kieltämättä olisi tarkoitus saada ulkopuoliset ymmärtämään mistä yhdistyksessä todella on kyse. Nyt monet ovat tukeutuneet ikäviin ja suoraan sanottuna vääriin tulkintoihin periaatteistamme. Olin jo ehtinyt sokaistua periaateohjelman outouksille, sillä vasta viikkoa ennen viime suurkäräjiä (yhdistyksen sääntömääräistä kokousta) ymmärsin, mistä lauseista kaikkein kieroimmat tulkinnat on tehty.

Sisun arvot sopivat edelleen maailmankuvaani. Onneksi ainakin läheiseni tulkitsevat mieluummin Sisua minun kauttani, kuin minua Sisusta piirretyn mörrimöykyn kautta.

Ainiin, minusta on vähän epäilyttävää, että persut yrittävät vallata Sisua. Onneksi Olli on kuitenkin mainio tyyppi, vaikka ollaankin vähän eri mieltä esim. taideasioissa krhm.. ;)

Dokauksen anatomiaa

Viime torstaina Mari Julku vertaili Iltalehden sivuilla alkoholiin liittyviä käytäntöjä Suomessa ja Kiinassa (tarkemmin Shanghaissa). Aihe ansaitsee tulla nostetuksi aina silloin tällöin esille, sillä jotkut tuntuvat kuvittelevan, että vain suomalaiset juovat viinaa.

Viime vuonna työpaikallani oli alkoholi-info, jossa ilmeni, että Suomessa suurin osa viinasta valuu 10 %:n suuhun. Noin 10 % taas jättää kokonaan juomatta. Siihen väliin jää se porukka, jjonka kokonaiskulutus vuodessa ei ole mikään järkyttävä, mutta osalla voi kerralla kulua suuriakin määriä. Meillä alkoholinkäytön erityispiirre näyttäisi olevan se, että känniörvellys on hieno saavutus elämässä, kun monissa muissa maissa se on aika noloa. Esimerkiksi juuri Kiinassa dokailu tapahtuu ennemmin neljän seinän sisällä, ettei vaan törmäisi vahingossa vaikka pisneskumppaniin.

Pohdinnan siemen oli kuitenkin Marin kaverin mielipide: "Mitä enemmän rajoitetaan, sitä houkuttelevammaksi se muuttuu." Vaikka lause kuulostaa ehkä lukiotason pohdinnalta (kun tämä nyt ei ollut mikään mullistava näkemys), oli silti hyvä, että se otettiin teksitissä esille. Itse en kuulu niihin, jotka jo nuorena kärkkyivät viinanhakijoita kaupan nurkalla, mutta en toisaalta lasiinkaan sylje. Varsinkin ensimmäiset teekkarivuodet olivat "valaisevia" suomalaisen viinakulttuurin suhteen.


On ehkä klisee, että teekkariuden tärkein oppi on se, ettei kaikkea ilmaista viinaa tarvitse juoda. Siinä on kuitenkin totuuden siemen. Erityisesti vuosi killan hallituksessa takasi runsaan määrän tilaisuuksia heivata kankut olalle ja usein myös "muiden rahoilla". Voi olla, ettei ilmaisella viinalla ollut mitään tekemistä asian kanssa, mutta voisin lyödä vaikka vetoa, että se antoi minulle mahdollisuuden tutkiskella neutraalimmin omaa juomiskäyttäytymistäni. Minun ei tarvinnut enää "ryypätä koko rahan edestä", koska ryyppäystilaisuuksia tulisi kuitenkin aina vastaan. Näinpä alkoholinkäyttö väheni muutamaan annokseen per kerta. Kaverini huolestui kun kuulemma käytän viinaa nykyään "vain lasipurkkien desinfioimiseen".

Toisaalta en koskaan tietoisesti juonut humaltuakseni. Siis vaikka niin olisin tehnyt, uskottelin itselleni juovani palanpainikkeeksi tai juoman hyvän maun vuoksi. Humaltuminen on tavallaan ihan hauska olotila ja dokailun sivutuote, muttei se ole niin hienoa, että haluaisin erityisesti tavoitella sitä. Taidan siis olla surkea esimerkki esittämääni asiaan. Paitsi tietenkin, jos koet samoin.

Puhetta totuudesta

Petri kävi Yle Puheessa jututettavana aiheena totuus ja totuuden puhuminen. Toimittaja esitti myös hyviä kysymyksiä, kannattaa siis kuunnella!

Usvassa näemme sen mitä osaamme.

Mielestäni varsin tärkeä aihe, joka tuossa nostettiin esille, on useiden totuuksien olemassaolo. Totuuksia on niin paljon kuin on ihmisiä, sillä itselle oma näkemys on todellisuutta, eli totuus. Vaatii tiettyä kurinalaisuutta epäillä oman pään tuottamia ajatuksia, mutta hedelmällistä se kyllä on. Moni jättäisi mielensä pahoittamatta, jos epäilisi omaa reaktiotaan, kun toinen on sanonut jotain mielestämme loukkaavaa. Toki toisinaan ihmiset tarkoittavatkin sanansa loukkauksiksi, mutta usein kyse on vain väärästä tulkinnasta. Vaikka aivomme ehdottavat loukkaantumista, on meillä kyky arvioida ehdotusta kriittisesti ja pyytää aivojamme ehdottamaan myös positiivista tulkintaa.

Tästä syystä et puuttunut rasismiin

Edellisen tekstin kommenttiin vastatessani sormet näpyttelivät ruudulle sellaista tekstiä, jonka katsoin ansaitsevan paikan ihan omassa postauksessaan. Kiitos Jan jo toisesta inspiraatiosta!

Monet haukkuvat kanssaeläjiään mm. lehtien palstoilla siitä, ettei esimerkiksi kadulla näkyvään rasismiin puututa. Tämän katsotaan sitten todistavan myös "sivustakatsojien" hyväksyvän huutelut ja pahoinpitelyt.

Mutta milloin suomalaiset viimeksi ovat astuneet väliin edes silloin, kun kyse on heidän omista asioistaan? (Tarkoitan toki vähän suuremmalla skaalalla, kuin parkkiruudun varastaminen.) Sen lisäksi, että suomalaisilla taitaa olla tapanaan puida nyrkkiä taskussa, jaamme muiden maailman ihmisten kanssa erään inhimillisen piirteen, joka lamauttaa toiminnan.

Aivomme ovat rakentuneet niin, että huomaamme vain oleelliset asiat. Vaikka silmämme näkisivät paljon kaikenlaista, tulemme tietoisiksi vain osasta siitä informaatiosta, jota aivoihimme tulvii. Monesti saatamme siis ohittaa täysin huomaamatta kadulle pyörällä kauppakasseineen kaatuneen papparaisen. Niin minullekin kävi, mutta hetken päästä tuli hassu tunne, että on pakko vilkaista taakse. Terveisiä sille huiman korkeissa koroissa auttamaan tulleelle naiselle, jonka kanssa ponnistimme papparaisen takaisin pyörän selkään. Kiitos myös sinulle nuori mies, joka melkein ehdit mukaan auttamaan. Kaunis ajatus!

Kun edellisessä tekstissä pohdin syitä, mikseivät ihmiset reagoi kun heille  itselleen tai jollekin muulle huudellaan, vastasi Jan omalta osaltaan näin "Olen usein niin hämmentynyt, etten usko tapahtuvaa todeksi." Jos ihminen on tottunut kohteliaaseen käytökseen, niin tämähän on aivan looginen johtopäätös! Aivot eivät pysty käsittämään mistä on kyse, eivätkä siten tuota sen parempia ratkaisuja, kuin "pois tästä tilanteesta". Mistä me näitä sivustakatsojia sitten syytämme? Siitäkö, ettei heidän aivonsa ole viritetyt väkivallan kanavalle? He ovat yhtä hämmästyneitä ja neuvottomia kuin Jan. Mikä oikeus kenelläkään on vaatia ihmisiä asettamaan itsensä sekä häirikön, että valtion väkivaltakoneiston uhan alle?

Uskon toistaiseksi kiinalaisia siinä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä.

Asiaa R:stä

Möläyttely on kuulemma muotia. Se jää nyt ehkä vähemmälle, mutta pientä ampiaispesän sohimista voi olla ilmassa, kun puhutaan r-sanasta. Seuraa aivan liikaa tekstiä, mutta lukekaa edes viimeinen kappale!

Minulle aiemmin tuntematon Jan Holmberg aloitti blogin mielenkiintoisella postauksella. Häntä luullaan usein ulkomaalaiseksi ja hän joutuu siksi kohtaamaan rasismiksi tulkittavissa olevaa häirintää. Voitte halutessanne vilkaista Janin kuvan hänen nettisivuiltaan.

Pohdinpa ensin ulkonäköasiaa. Blogin kommenteissa monet olivat sitä mieltä, ettei Jan näytä lainkaan ulkomaalaiselta. Olen eri mieltä ja minusta hän olisi varsin uskottava ulkomaalainen! Hänen kasvoistaan tulee mieleen joku (muu) julkisuuden ulkomaalaistaustainen, ehkä Husein Muhammed? Tämähän kertoo lähinnä siitä, ettei ulkonäkö kerro kaikkea. Eipä minua ole kukaan tainnut koskaan luulla ulkomaalaiseksi, vaikka hyvin laajalla tulkinnalla minut voisi laskea maahanmuuttajaksi.

Enemmän minua kuitenkin kiinnosti tapa, jolla itse reagoin Janin kertomaan. Taannoin eräs UA-H kirjoitti katkeraan sävyyn siitä, miten kamalia suomalaiset ovat. Aiempien kokemusten perusteella (tekstit, vaalivideot ja muiden hänestä kirjoittamat tekstit) koin hänen olevan hemmoteltu kakara, joka saarnaa suvaitsevaisuudesta, mutta on itse rasistien aatelia. Hänen kirjoitukseensa suhtauduin vähätellen ja halveksien, vaikka jokin pieni asianmurunen siinä saattoi myös piillä. Jan tuo esille myös varsin ikäviä, henkilökohtaisia kokemuksia. Janista minulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä, vaan alustavasti uskoin joka sanan.

Jan kertoi huutelun ja epäasiallisen käytöksen lisääntyneen viime vuosina ja viittasi jytkymaininnalla persujen vaalivoittoon ja varmaan yleisesti maahanmuuttokeskustelun yleistymiseen. Jäin pohtimaan, voiko kokemusten lisääntyminen olla osittain kiinni myös siitä, että huomio kiinnittyy helpommin asioihin, jotka ovat muutenkin pinnalla? Olisiko Jan siis aiemmin tulkinnut osan työssään vastaan tulleesta häirinnästä muuten vain harhaisten höpinöiksi, mutta nyt ne on helpompi niputtaa rasismivarjon alle?

Yhtä kaikki Jan kohtaa käytöstä, jonka toivoisi itse kunkin elämässä loistavan poissaolollaan. Joillain ihmisillä tuntuu olevan huutelun ja ilkeilyn tarve ja ulkonäkö/ulkomaalaisuus on tietenkin helppo kohde. Harmi vaan, etteivät nämä tyypit paranna tapojaan sanomalla "soosoo" tai "vähänkö olet tyhmä", niin kuin nykykeskustelussa tuppaa käymään. Suomalaiseen oman tilan kunnioitukseen liittyy myös se varjopuoli, että ei välttämättä edes huomata, jos jollekulle sattuu jotain (oli se sitten onnettomuus tai loukkaus). Tai jos huomataan, ei osata tai uskalleta reagoida. Tämän olen itse kokenut ja nähnyt useamman kerran. Jos kyseessä on väkivalta, on auttamisen kynnys suuri. Suomessa kun saa helposti itse syytteet. Tuomioista en tiedä.

Hieman surullista on se, että rasistin leima lyödään nykyään toisaalta liian herkästi. Kaduilla huutelijoita sopii oikeutetusti haukkua rasisteiksi. Kuitenkin julkisuudessa monet rasisteiksi leimatut suhtautuvat maahanmuuttajiin yksilöinä varsin positiivisesti, vaikka ottavat kovin sanankääntein kantaa maahanmuuttoon liittyvään politiikkaan. Nykyinen lainsäädäntömme ei ole rakennettu monikulttuurista (jopa pirstaleista) yhteiskuntarakennetta ajatellen. On naiivia olettaa, että aivan erilaisesta kulttuurista Suomeen saapuvat toimisivat samoin, kuin täällä ikänsä asuneet. Tietenkin siitä seuraa konflikteja, "tukien väärinkäyttöä", stereotyppisten oletusten syventymistä. Näiden todellisten asioiden kieltäminen aiheuttaa huomattavasti enemmän rasismia, kuin ulkonäkö tai eri kielen puhuminen.

Jan esitti kommenteissa, ettei hän yleensä halua reagoida huuteluun mitenkään. Se on ehkä ihan järkevää itsesuojelun kannalta, mutta toisaalta hän on myös loistavassa asemassa osoittamaan asialliseen sävyyn häirikölle tämän toiminnan naurettavuus. En usko asennemuutoksen syntyvän keskustelupalstoilla ja blogeissa, koska yleensä samanmielisten kirjoituksia luetaan positiivisesta näkökulmasta ja "vastapuolen" tekstejä kuin piru raamattua. Siitä ei kehity kovin hedelmällistä keskustelua ja siksi uskonkin enemmän välittömään palautteeseen.

Tiedän eläväni jonkinlaisessa kuplassa, koska itse olen kohdannut rasismia äärimmäisen harvoin, vaikka ystäväpiirissäni on paljonkin ulkomaalaisia. Ulkomaillakin rasismi on negatiivisena (voiko rasismi olla positiivista?) kohdistunut muihin kuin itseeni. Olen ilmeisesti oikean värinen... Toisinaan saan kuitenkin muistutuksia oikeasta maailmasta, esimerkiksi Samaran pakkolaskun uutisoinnissa. Voivatko ihmiset olla oikeasti niin todellisuudesta vieraantuneita, että ollaan vihaisia siitä, kun toiset tekevät parhaansa? Joillekin ihmisille vika on aina jossakussa muussa ja jos joku on eri värinen, niin näkeehän sen vian jo naamasta! En usko ihmisten pääsevän eroon ennakkoluuloistaan, aina joku porukka on jollain tavalla epäilyttävä. Ihmisiä kohtaan on kuitenkin käyttäydyttävä kohteliaasti, eikä huutelu ja häirintä kuulu kohteliaaseen käyttäytymiseen.

Jännä yksityiskohta Janin tekstissä oli hänen käyttämänsä r-sana. Se ei ollut rasismi, vaan rotusorto. Sanavalinta oli mielenkiintoinen siksi, että rasismi on kärsinyt jonkinlaisen inflaation ja se saattaa tarkoittaa mitä tahansa. Oli rotujen olemassaolosta mitä mieltä tahansa, niin rotusorto sanana viestii nimenomaan ulkonäköön liittyvästä syrjinnästä, eikä tekstissä siis jäänyt epäselväksi, mistä siinä oli kyse. Miksi minä siis puhuin rasismista? Hyvä kysymys…

Varoitus

Jos laitatte pinaattilättytaikinaan banaaninmakuista protskujauhoa, tulee lätyistä imelän banaaninhajuisia ja -makuisia. True story. Ei välttämättä ole paras yhdistelmä. Tuli vaan mieleen...

Kenelle nämä nyt sitten syöttäisi?

Niin salaista tiedettä, ettet voi käsittää!

Tieteellisten artikkelien lukeminen on tehnyt minusta hieman kyynisen. Ei paljon, mutta sen verran, että suhtaudun melkoisella varauksella esimerkiksi uutisiin, jotka perustuvat "uusiin tutkimuksiin" tai vanhoihinkin. Tiedettä tehdään usein kapea-alaisesti ja vaikka tutkijat toisivat artikkeleissaan esille tulkintoja rajoittavia seikkoja, saattavat nämä helposti unohtua perustellessa mielipiteitään tutkimuksilla.

Toisaalta, tieteellisten artikkelien lukeminen vaatii keskittymistä ja ovat usein haastavia ymmärtää alan asiantuntijoillekin. Artikkeleita, erityisesti hyviä, saatetaan hioa vuosikaudet ja jokainen sanavalinta on tarkoin mietitty. Usein tieto yritetään saada myös mahdollisimman pieneen tilaan, jättämättä pois mitään oleellista. Tuotettu tieto voi siis olla erittäin laadukasta, vaikkei sitä pystyisi kovin laajalti soveltamaan.

Joskus vastaan tulee kuitenkin epämääräisiä diibadaaba-artikkeleita. Aluksi saattaa hämääntyä ja kuvitella fiiliksen johtuvan omasta ymmärtämättömyydestä, mutta todellisuudessa tekstissä ei vain sanota oikein mitään. Aihe tuli taas mieleeni luettuani Katleenan mainion analyysin, joka käsittelee Himasen Sinisen kirjan tekstiä.

Hän mainitsee mm. kiertelytekniikan. Sitä käytetään silloin, kun ei oikein ole mitään sanottavaa, mutta tekstiä pitäisi kuitenkin tuottaa tietty määrä. Katleena mainitsi yläasteen ruotsinaineet, minulle taas tuli mieleen käsienheiluttelun ja puppugeneroinnin opinnot (anteeksi tutalaiset, mutta tuollainen kuva monilla on tuotantotaloudesta). Yksi jos toinenkin kirjoitti esseissään korkealentoista hippadippaa - erityisesti kun aiheena olivat johtaminen ja työpsykologia. "Luet yhden kirjan ja läpäiset viiden kurssin tentit."

Älkää kuitenkaan antako edellisen kappaleen hämätä. Vaikka tutan perusopinnoissa tietynlainen luova kirjoittaminen olikin tärkeässä osassa, olivat varsinkin pidemmälle menevät kurssit varsin antoisia. Terveisiä vaan mm. "Organisaation kehittäminen" ja "Strategisen muutoksen toteuttaminen" -kurssien järjestäjille! Kun kotitehtävinä oli useamman artikkelin sisällön ja laadun arviointi vain parissa sivussa, sai todella käyttää aivonystyröitään. Pari ensimmäistä esseetä meni penkin alle. Samoin ne, jotka tuli tehtyä hirveässä kiireessä. Fiksu teksti vaatii hieman aikaa ja paneutumista. Yksi lähestymistapa oli aloittaa kirjoittamalla mitä mieleen tuli. Lopuksi karsin turhat jossittelut ja tiivistin diibadaabat oleelliseen. Esseepisteet lähtivät nousukiitoon!

Miten tämä sitten liittyi Himaseen? Katleenan arvion perusteella sanoisin hänen jääneen raportissaan diibadaabatasolle. Oli kai tärkeämpää, että teksti vaikuttaa monimutkaiselta, kuin että siitä saisi jotain fiksua irti. Kirjan olisi todennäköisesti voinut tiivistää 30 sivun läpyskäksi laadun kärsimättä. Silloin joku olisi joutunut miettimään tosissaan tekstin ilmaisuvoimaa ja siitä olisi voinut tulla jopa alkuperäistä parempi.

Ja kappas. Innostuin kirjoittamaan postausta, ennen kuin edes luin Katleenan tekstin loppuun. Hän päätyi (ei lainkaan yllättäen) samaan johtopäätökseen: Ei se pituus, vaan se laatu! Hah. Spoilasin. Mutta kannattaa tuo analyysi silti lukea!

Salaisuuksien kammio, minulleko?

Olen jotenkin tosi hyvä tässä. Salasanojen unohtamisessa. Yhteenkin paikkaan kirjaudun järjestelmällisesti painamalla "unohdin salasanan"-nappia ja aktivoimalla uuden saatuani linkin sähköpostiini. Samaa salasanaa ei oikein voi käyttää useassa eri paikassa, kun ei koskaan tiedä kuinka turvalliset systeemit milläkin sivustolla on.

Pitäisikö kenties ryhtyä säilyttämään kaikkia salasanoja yhdessä paikassa? Ajatus jotenkin puistattaa. Olen jo jonkin aikaa pitänyt selaimessa auki välilehdellä linkkiä ohjeisiin, jotta voisin toteuttaa tämän, mutta jotenkin jumitan. Onko entisaikojen nörttikokelaasta tulossa kyvytön käyttämään tietotekniikkaa?

Jotenkin tekisi mieli vain kirjoittaa salasanat paperille. Itse asiassa joihinkin paikkoihin minulla onkin kryptiset vinkit paperilla, joiden perusteella salasana pitäisi muistaa. Ainakin vinkit ovat turvalliset, kun en meinaa itsekään keksiä salasanaa niiden perusteella.

Onko jollakulla kokemuksia noista salasanansäilytyssoftista? Ovatko ne turvallisia ja pääseekö salasanoihin käsiksi vain omalta koneelta vai myös lainakoneella ollessa? Sitä voisi kuvitella maisteritason opiskelijana osaavansa selvittää itse tällaiset asiat, mutta kun äh!

Onnellista uutta vuotta 2013!

Oma elämä on juuri niin hyvä tai huono, kuin itse uskottelee itselleen. Ajatuksemme ovat meidän omaa tuotantoa, kuten puhe tai liike. Ne eivät ole todellisuutta ennen kuin itse uskomme niihin.

Toivotan uudelle vuodelle viisautta ja avarakatseisuutta, kykyä nähdä hyvät asiat elämässä ja jättää huonot omaan arvoonsa!