Samat tyypit ajaa autoilla ja pyörillä

Osallistuin sunnuntaina kulkueeseen, joka järjestettiin aiemmin viikolla autoilijan tappaman pyöräilijän muistoksi. Suurin osa oli liikkeellä polkupyörillä. Itse taas tulin paikalle moottoripyörällä ja ajelin kulkueen perässä Kiasmalta Tukholmankadun kulmaan.

Kulkueen alkuvaiheessa bussi oli yrittänyt pakolla kiilautua kulkueen läpi, Jossain risteyksessä, ehkä Nordenskiöldinkadun kohdalla, toinen bussi oli puskenut keskelle risteystä tukkimaan kaiken muunkin liikenteen, minkä vuoksi kulkue oli päästänyt sen läpi ja samalla läpi ajoi muutama autokin. Seuraavat autot puskivat kiskoille, mutta muutama pyöräilijä asettui niiden esteeksi.

Sivupeileistä sain tuijotella useamman auton nokkaa ja bussin valoja. Kukapa noista turvaväleistä...

Kiilaavat autot ja sattumanvaraisesti liikennesääntöjä kunnioittamatta poukkoilevat pyörät herättävät syystäkin mielipahaa. Kuvio selkenee kun käsittää, että auton ratissa ja fillarin satulassa istuvat ne aivan samat (omaan napaansa katsovat) ihmiset. Onneksi suurin osa kuskeista, välineestä riippumatta, ottavat toiset tiellä liikkujat huomioon, tai ainakin pyrkivät ajelemaan suunnilleen yhteisten sääntöjen mukaan.

Pari ideaa tuli mieleeni:

*Pyöräilijöillä pitäisi aina olla oikeus ajaa autotiellä, mikäli samalla reitillä ei ole yksinomaan pyörille tarkoitettua ajorataa. Arvaamattomasti poukkoilevat kävelijät ovat yksinkertaisesti liian hankalia turvallisen ajamisen vuoksi. Keskusta-alueella nopeusrajoitukset ovat (syystäkin) niin matalia, että pyörällä pääsee yhtä reipaasti kuin autolla.

*Lanesplittaus lailliseksi. Polkupyörät saavat jo nyt ohittaa autojonon esimerkiksi valoissa. Sama saisi koskea myös moottoripyöriä, jotka käytännössä aina lähtevät liikkeelle autoa reippaammin. Kun sivuilta saattaa aivan laillisesti ajella joku ohi, ehkä ne päätkin kääntyvät useammin. Jos ei sitä, niin ainakin kaksipyöräiset pääsevät nopeammin määränpäähänsä liikennettä tukkimasta.

PS. Huonoa kiihdytystaitoa ei voi korvata ajamalla ylinopeutta...

Suvaitsevaisuuden määritelmä

Jälleen kerran bongsin FB:stä keskustelun siitä, "kuuluuko rasistia suvaita?" Tyypillinen vastaus on ollut ei, koska kuulemma suvaitsemattomuutta ei pidä suvaita. Logiikkana on varmaankin jokin fiilis siitä, että jos suvaitsee suvaitsematonta, niin siinä välillisesti on suvaitsematon tämän toisen ihmisen kautta. Nähdäkseni tässä mennään kuitenkin metsään ja onnistuin pullauttamaan tämän tiivistelmän kaverin seinälle:

Suvaitseminen on sitä, että pystyy ajattelemaan ilman inhoa, vaikka jonkun toisen ihmisen puheet tai habitus tavalla tai toisella ärsyttää. Suvaitsevaisuus on sitä, että inhotuksesta huolimatta on valmis näkemään kuoren sisään.

Rasismille voi olla monia syitä, yleensä ehkä "kujalla oleminen". Joskus kuitenkin ihmiset näkevät rasismia tai muuta pahaa siellä, missä sitä ei ole ja juuri suvaitsevaisuuden kautta on mahdollista käsitellä asiaa ja selvittää itselleen, miksi tuo ihminen minua nyt niin ärsyttää.

Vai onko tämä sittenkin vain sivistyneen ihmisen määritelmä? Että kykenee hiljentämään vaistonvaraiset pako- tai taistelureaktiot ja yrittää nähdä metsän puilta.

Palstaa ja aurinkoa

Muutama kuva palstalta. Viime aikoina olen lähinnä käynyt kastelemassa ja nyhtämässä vähän rikkaruohoja. Kylvin huvikseni tosin vielä retiisiä, naurista ja mm. yrttejä kuun vaiheessa. Saa nähdä mikä kaikki ehtii kasvaa. Vein myös uudet kurkun ja kesäkurpitsan taimet palstalle, koska edelliset olivat kärsineet ja minulla vielä noita "ylimääräisiä" oli parvekkeella. Nyt siellä törrää jo yksi "valtava" kurkku ja kohta tulee mansikoitakin, jeejee!

Porkkanatkin ovat saaneet varsiaan pidemmiksi sipuleiden seassa. Herneet ovat olleet vähän hitaita muutamaa yksilöä lukuunottamatta. Partsilla on kyllä jo muutama kunnon palko. Luulin ottaneeni kuvan peruna/kaalimaastani, mutta en näköjään. Lantunvarret ja pikkuinen raparperini on näköjään ikuistettu.

.

Lämmin sää teki hyvää niin kasveille kuin mielelle. Viikonloppuna tuli nautittua auringosta oikein urakalla. Sunnuntaina kävin n. 3h suppailuretkellä.

Hihhulin uudet hihhuloinnit

Sain uutta jännitystä elämään vesikefiirin muodossa. Kaveri tarvitsi graduaan varten kombuchaviljelmää ja sen lähettänyt harrastaja laittoi samaan pakettiin vesikefiirinsiemeniä. Jokunen vuosi sitten tein ihan hyvällä menestyksellä maitokefiiriä. Olen kuitenkin niin huono maitojuomien kuluttaja, että innostus lopahti ja silloiset siemenet matkustivat kaverin iloksi.

Vesikefiiri tehdään nimensä mukaisesti veteen, johon lisätään viljelmän ruoaksi sokeria. Kokeneemmat suosittelevat ruoko- tai intiaanisokeria vaikkakin "laimennettuna" tavallisella sokerilla. Olen seuraillut tätä Veikeä verso -blogin ohjetta. Iisiä puuhaa ja jotenkin nämä pallurat ovat vähemmän limaisen ällöjä, kuin maitoserkkunsa.

Ensimmäisestä satsista tein appelsiinimehu- ja raparperinvarsiversiot. Raparperinvarsien sekaan olisi voinut lykätä hieman sokeria. Tuli nimittäin aika hapokasta. Appelsiiniversio oli miedosti kuohuva, tavallaan vähän olutmainen. Seuraavan satsin maustoin makealla raparperimehulla. Tämä oli selvästi voittajan valinta, sillä tuloksena oli ihanasti kuohuva "raparperilimu".

Kolmas satsi sai mausteekseen inkiväärinpaloja ja sokeria. Pidin sitä muistaakseni yhden vuorokauden lämpimässä ja sitten jääkaappiin. Tuloksena: ei juurikaan kuplia, maku ihan siedettävä, muttei ihmeellinen. Laitoin purkkiin lisää sokeria ja otin uudelleen lämpimään vuorokaudeksi. Ei tuottanut vieläkään tulosta. Lisäsin neljäsosan raparperimehua. Nyt tuli kuplia, mutta maku muuttui melko kummalliseksi, joten kaadoin satsin pois. Seuraavana kokeilin mausteena ananasta -- sekä paloina että mehuna. Molemmilla sai aikaan melkoiset kuohut ja maku oli appelsiiniversion tapaan olutmainen.

Mausteina: raparperimehu, ananasmehu ja ananaspalat.

Vesikefiiri oli siis oikein positiivinen yllätys. Näillä kokemuksilla arvaisin, että kuplintaan saattaisi vaikuttaa fruktoosin ja/tai hapon määrä mausteeksi lisättävässä asiassa. Jatkan testailua.

Kesäduunin arvo

Kesäloma yliopistosta on harvemmin opiskelijan lomaa. Useimmiten sitä tulee hakeuduttua töihin – hyvällä tuurilla omalle alalle. Aina ei tärppää työpaikkojen kanssa, jolloin kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto. Kurssitarjonta on vain usein hiukan köyhää. Omalla kohdalla työt olivat kuitenkin ensisijainen vaihtoehto, eikä vain opintovuoden köyhistelyn vähentämiseksi.

Kesällä on suhteellisen hyvä mahdollisuus päästä työharjoitteluun, sillä monissa yrityksissä tarvitaan tuuraajia kesälomalaisille. Vaikkei työpaikka irtoaisikaan juuri siltä opintoihin liittyvältä alalta, on ylipäänsä jonkun työn tekeminen kasvattava kokemus. Se lisää taloudellisen itsenäisyyden tunnetta ja toisaalta työskennellessä pystyy havainnoimaan, miten tietynlainen työn määräämä päivärytmi sopii itselle.

Oman alan kesätyöt antavat perspektiiviä opiskeluun. Omalla kohdallani erityisesti haalarihommat innostivat perehtymään paremmin prosessien kehittämiseen ja laittaisiin liittyvään laskentaan. On vaan jotenkin todella hieno tunne huomata ymmärtävänsä, miksi jokin asia toimii niinkuin se toimii. Mitä enemmän yhtymäkohtia työstä ja opiskelemistani asioista löysin, sitä innokkaammin yritin havaita niitä lisää. Eikä työn tarvinnut välttämättä olla kovin monimutkaista, sillä itse tekemisen lisäksi ympärillä oli koko työyhteisö, jonka toimia pystyi tarkkailemaan ja siitä oppimaan.

Eipä kesätöiden tuoma rivi ansioluetteloonkaan ole pahitteeksi. Joissain maissa ei ole mahdollisuutta vastaaviin palkallisiin harjoittelujaksoihin yliopisto-opintojen aikana (eikä varmaan Suomessakaan kaikilla aloilla), Tällaisissa maissa opiskelleiden kanssa käymissäni keskusteluissa tulee usein ilmi työnantajien vaatimus työkokemuksesta, jota vastavalmistuneella kuitenkaan harvoin on. Opinnot saatetaan myös kokea jotenkin irrallisina, eikä tulevaisuus näytä kovin selkeältä. Eipä minullakaan kovin selkeät visiot ole opiskeluaikana olleet, mutta periaatteessa olisi ollut helppo valita suunta ja tavoite opintojen pohjalta. (Ehkä sen pitäisi mennä päin vastoin, mutta kuinka moni todella tietää opiskelemaan hakiessaan, mitä elämällään haluaa tehdä?)

Minulle opintojen aikana kertyneet työviikot ja -kuukaudet ovat olleet tärkeitä niin oman kehittymisen kuin myös jaksamisen kannalta. Rohkenen epäillä olisiko pääni kestänyt "intensiivisempää" opiskeluputkea. Olen myös oppinut olevani tietyllä tapaa projekti-ihminen. Teen mielummin hetken aikaa hommia täysillä ja sitten lepäilen jonkin aikaa. Toiset pitävät enemmän tasaisesta tahdista ja säännöllisistä työajoista. Ehkä tälle jälkimmäiselle ryhmälle tiiviimpi opintoputki voisi olla toimiva, mutta minunlaisilleni opiskeluvuoden katkaisevat työrupeamat ovat todella arvokkaita. Toivottavasti myös tulevilla opiskelijoilla on mahdollisuus valita samanlainen polku.

Kevään jumppailut

Tänä vuonna sain itseni vihdoin rinteeseen kolmen, tai peräti neljän vuoden tauon jälkeen. Vähän oli alkukankeutta, mutta niin lähti taas lautailu luistamaan. Aluksi rinteitä, sitten suljettuja rinteitä ja vähän metsäreittejä. Levi/Ylläs-reissulla metsä- ja offarimeininkiä tuli harrastettua enemmänkin ja yhtenä päivänä ihan asiantuntijan opastuksella! Päästiin myös hieman harjoittelemaan piipperien käyttöä, eli piilotettiin yksi lumihankeen ja toisella etsittiin. Meillä ei ollut omia piippereitä (lukuunottamatta yhtä lainakapistusta) joten sovittiin, että lumivyöryn sattuessa saa hautautua vain vyötäröön asti ja pään pitää jäädä näkyville...

Käytiin ensin harjoittelemassa lumikenkäilyä Ylläksen Luosussa. Vaikka lumi oli monin paikoin varsin kovaa, saatiin tuolta varsin kiva lasku takaisin autolle. Seuraavana päivänä lähdettiin muutaman tunnin Levirupeaman jälkeen kapuamaan ylös Kätkätunturia. Kaikki porukasta eivät olleet yhtä fiiliksissä Kätkätunturin tarjoamista metsäreiteistä kuin minä, mutta päästiinpä alas kuitenkin. Jouduin kerran vaihtamaan takaisin lumikenkiin, jotta pääsisin parempaan laskupaikkaan ja kerran myös onnistuin upottamaan laudan niin syvälle ja tiukasti hankeen, että mukana ollut lapio tuli tarpeeseen.

Levillä minut huijattiin tuuraajaksi Arctic Tough Viking -kisaan. Osallistuminen suoraan sanottuna hirvitti etukäteen, mutta kisa osoittautui ihan hauskaksi, kunhan oli ensin tarponut läpi pitkän, inhottavan, "mä saan sydärin"-tokaisuin siivitetyn nousun lumihangessa. Tiimimme sijoituskin oli yllättävän hyvä (26/44 muistaakseni). Tavoitteena kun oli lähinnä päästä maaliin, eikä jäädä hankeen itkemään.

Ei nähtävästi ollut huono idea aloittaa puolitoista viikkoa ennen reissua pientä kunnonkohotusprojektia. Tavoitteena on kyetä vetämään itsensä omin voimin esteen yli, eli leukoja ja vähän muutakin treenailen. Seinältä minua tuijotteleva treenipäiväkirja muistuttaa heti, kun löysäilypäiviä näyttää kertyvän.

Kasvatussuunnitelmia

Kiinanruusuni kertoi minulle, että nyt alkoi taas kasvupuuhat! Myös tulppaanit tuovat keväistä fiilistä. Tässä pitäisi siis vähitellen ruveta laittamaan siemeniä multaan, jotta myöhemmin keväällä olisi mitä istuttaa viljelypläntilleni. Toki osa laitetaan suoraan maahan, mutta mielelläni laittaisin taimia kasvamaan jo sisällä, niin saisi vähän aikaisemmassa vaiheessa satoa.

Viime syksynä istutin jo valkoisen mansikkani ja ystävältä saadut valkosipulit valmiiksi maahan kevättä odottelemaan. Ruohosipuli pläntillä oli valmiina. Hain tähän hollille Minna Siltalan kirjan Keittiöpuutarhan 3 vuodenaikaa, jos siitä saisi vaikka inspiraatiota. Listalla olisi ainakin mustakaali, pinaatti, jotkut juurikkaat, ehkä herneet ja peruna. Kesäkurpitsa olisi myös kiva ja paikalle pitäisi varmaan joka tapauksessa kuskata kasa hevosenlantaa maatumaan...

Pitäisi myös kehitellä jonkinlainen istutussuunnitelma, vaikka tuskin tulen täyttämään lähes aarin kokoista plänttiäni. Jos jotain monivuotista haluaa istuttaa, niin olisi kuitenkin hyvä olla joku visio siitä, missä kohtaa kannattaisi kasvattaa mitäkin. Mielessäni liikkui sellainenkin ajatus, että osan palstasta voisi jättää vähän villimmäksi, jos siellä kasvisi jotain herkullisia rikkaruohoja. Voi tosin olla, että siitä tulisi sanomista, sillä palsta on sääntöjen mukaan pidettävä hoidettuna.

Olen nyt kasvatellut vähän valkosipulinversoja keittiössä. Olisi varmaan ollut fiksua hankkia kukkalamppu noille ja ehkä sellaisen vielä hommaankin. Lienee hyödyksi myös taimien kasvatuksessa, kun valoa ei vielä sisälle riitä kovin paljon. Ripottelin samaan multaan myös rucolan ja korianterin siemeniä, mutta ei nuo näytä vielä tajunneen mitä niiltä halutaan.

Edit: Loppuun vielä muistilista ideoista. Otetaan vastaan esim. raparperin juurakkopala tai maa-artisokan mukuloita. :)

• mustakaali
• parsakaali
• kesäkurpitsa
• raparperi
• pinaatti
• nauris
• herneet
• sipuli
• yrttejä! mitä? (basilika, salvia, minttu, tilli, persilja, rosmariini, timjami...)
• mansikat
• (maa-) artisokka
• piparjuuri
• retiisi
• valkosipuli ja sen versot
• selleri
• porkkana
• peruna
• puna- ja raitajuuri
• kurkku
• munakoiso
• KUKKIA!

Kullervo kicks ass!

En tiedä vaikuttiko edellinen vähän tylsempi oopperakokemukseni elämykseen, mutta Tero Saarisen ohjaama Kullervo oli todella päräyttävä setti! Olisin voinut seisoa esityksen päätteeksi koko illan taputtamassa upeille tanssijoille, soittajille, laulajille, valotyypeille, lavastehässäkkätyypeille, kapelimestarille ja ketä kaikkia tuolla nyt olikaan. Halusin päästä ensimmäiseen mahdolliseen (halpisopiskelijalippu-) esitykseen siltä varalta, että esitykset myydään loppuun ylistävien arvioiden vuoksi. Kävin itse asiassa jo ensi-iltaan yrittämässä, mutta silloin olisi pitänyt maksaa ihan oikea hinta lipusta. Vaikka suoraan sanoen, olisi tuo joka kolikon väärtti ollut joka tapauksessa.

Ensi- ja muistaakseni ainoa kokemukseni Tero Saarisen tuotantoon oli eräs esitys Shangaissa vuonna 2010. Tuolloin en ollut kovin vakuuttunut nykytanssista ja menin katsomaan vain siksi, että sain lipun ilmaiseksi ja muutama kiva tyyppi oli myös lähdössä. Ensimmäisestä osasta olin sikäli yllättynyt, etten tylsistynyt kuoliaaksi, no toinen sitten siinä sivumennen räjäytti tajunnan. Siis todella. Harvan taiteilijan nimi on tarttunut mieleen niin kuin tämän ja kämppiksen kiikuttaessa kotiin viime vuoden puolella Kansallisoopperan esitteitä, bongasin Kullervon. Sibeliusta ja Saarista samassa paketissa: tuonne on pakko mennä!

Odotukseni olivat todella korkealla tämän esityksen suhteen, ja ne ylitettiin kirkkaasti! Fiilis oli vähän samanlainen kuin Shangaissa. Alkuosa oli aika iisi, yleisö pudotettiin pehmeästi tanssin maailmaan joka punoutui myöhemmin yhteen mahtipontisen tuplamieskuoron ja taitavan sopraano-baritoni-parin lauluun. Aika alkuvaiheessa ilmeni sitä ainoaa asiaa, josta olisin voinut vähän nipottaa. Tanssijat, erityisesti miehet, eivät olleet ihan synkassa sellaisissa kohdissa, missä tuntui siltä, että heidän olisi pitänyt olla. Mitään muuta "epäkohtaa" en oikeastaan keksinytkään.

Väliajan jälkeen päästiinkin sitten todella asiaan. Lumoava, suorastaan häkellyttävä liikkeen/pysähtyneisyyden, valon/pimeyden ja musiikin/hiljaisuuden kompleksinen kokonaisuus iski tajuntaan kuin moukari. Huomasin jossain vaiheessa jännittäväni lihaksia siihen malliin, kuin olisin valmis ponkaisemaan käskystä lavalle tanssimaan, laulamaan, soittamaan tai mitä vaan! Koko illankin olin ihan täpinöissä ja taisin toitottaa uusille ja vanhoille tuttaville kyllästymiseen asti upeasta kokemuksesta. Oikeastaan voisin hyvin mennä katsomaan esityksen uudelleenkin. Ehkä jostain sieltä hattuhyllyltä tällä kertaa.

Istuin itse rivillä 15 ja sieltä näki melko hyvin koko lavan. Vaikka oopperaa seuraan mielelläni hyvin läheltä lavaa, niin tanssia on mukavampi katsoa kaukaa. Suosittelen siis takarivipaikkoja ja niitä näytti vielä muutamia olevan vapaana. Ehkä täytyy vielä tunnustaa, että minulla todellakin oli Kullervon kokoinen aukko muutenkin surkeassa Sibelius-tietämyksessäni ja tämä oli kyllä todella upea tapa paikata se.

Ovela kettu, hieman rautalankaa kiitos

Kävin ex tempore katsomassa oopperan Ovela kettu. Se on suunnattu koko perheelle ja tämä kyseinen produktio ponnisti ilmeisesti siitä lähtökohdasta, että Klaus Haapaniemi tulisi luomaan sille visuaalisen ilmeen. Todella kaunis ja näyttävä ooppera tämä olikin pukuineen, lavasteineen ja koreografioineen, mutta...

Olin hyvin hämmentynyt. Katsellessani muotoja, värejä ja liikkeitä, en oikein saanut kiinni jutun juonesta. Kohtaukset, joissa olisi voinut rakentaa jännitteitä ja yllätyksiä, ohitettiin jotenkin todella nopeasti ja pelkistettyinä. Sen sijaan junnattiin kohtauksissa, joissa ei oikeastaan tapahtunut mitään.  Olisi varmaan pitänyt kysyä mielipidettä joltain niistä harvoista lapsista, joita yleisön joukkoon oli eksynyt, mutta itse en ehkä olisi jaksanut istua lapsena noin pitkään. Vaikutti siltä, kuin lapsille olisi ripoteltu sinne tänne hassuja eläinhahmojen loikkimis- ja hyörimishetkiä, kun muu aika täytettiin jollain, mikä oli ehkä suunnattu aikuisille, tai ehkei kenellekään.

Musiikki oli kylläkin jännittävää. Väliajan jälkeen pujahdin istumaan lähes tyhjään eturiviin. Siellä tulee seurattua paljon enemmän musiikin kulkua ja soittajia. Hommasta tuli heti paljon mielenkiintoisempaa. Tätä oopperaa ei tosin kannata lähteä kuuntelemaan lauluosuuksien vuoksi.

Se kaikki, mikä tässä oopperassa oli hyvää, ei varmasti olisi kärsinyt siitä, että tarinankerronnassa olisi väännetty vähän enemmän rautalankaa. Ravintolaankin mennessä ruoka voi olla aseteltu vaikka kuinka upeasti, mutta pitää sen silti maistua hyvältä. Olisivat sitten vaikka hylänneet laulun kokonaan ja laittaneet tilalle balettia tai modernia tanssia! Nyt en oikein tiedä suositella vaiko ei. Ehkä, jos saat paikan eturivistä.

D-vitamiinia vihdoinkin!

Vihdoin sain raahattua itseni labraan mittauttamaan D-vitamiinitasoni. Tulokset sai heti seuraavana päivänä ja kaivoin rinnalle vanhat datat. Muistin hieman (mutta vain hieman!) pieleen aiemmat tulokseni (25-OH-D vitamiini).

*Tammikuussa 2014, D-vitamiinilisää keskimäärin 100ug vuorokaudessa syöden: 104 nmol/l.
*Elokuussa 2014, ollut syömättä vitamiinilisää yli neljä kuukautta, heti Ranska-Espanja-reissun (3vk) jälkeen: 111 nmol/l.
*Tammikuussa 2015, syömättä vitamiinilisää yli yhdeksään kuukauteen, eli vitamiini peräisin vain ruoasta ja auringosta (haha!): 78,4 nmol/l.

Joulun ja vuodenvaihteen aikoihin on tullut syötyä tavallista runsaammin kalaa, eli viimeisin lukema olisi voinut olla "normaalilla" ruokavaliolla vielä matalampi. Tuloslapussa "hälytysrajaksi" on annettu 50 nmol/l, mutta lisänä on huomautus, että optimaaliseen kalsiumin aineenvaihduntaan vaaditaan tyypillisesti yli 80 nmol/l tasoa.

Tulokset näyttävät siltä, että ruokavalioni on pitänyt melko hyvää tasoa yllä, mutta vitamiinilisä voisi silti olla paikallaan. Tavallaan tekisi mieli nyt testata millainen vaikutus on vain pienellä D-vitamiinilisällä. Mutta ainakin nyt otan heti 250ug annoksen, niin voi hyvin miettiä vaikka viikon mihin tasoon haluaa asettua ja jatkaa sitten nappien nappailua sopivalla aikataululla/annostuksella.