Hihhulin uudet hihhuloinnit

Sain uutta jännitystä elämään vesikefiirin muodossa. Kaveri tarvitsi graduaan varten kombuchaviljelmää ja sen lähettänyt harrastaja laittoi samaan pakettiin vesikefiirinsiemeniä. Jokunen vuosi sitten tein ihan hyvällä menestyksellä maitokefiiriä. Olen kuitenkin niin huono maitojuomien kuluttaja, että innostus lopahti ja silloiset siemenet matkustivat kaverin iloksi.

Vesikefiiri tehdään nimensä mukaisesti veteen, johon lisätään viljelmän ruoaksi sokeria. Kokeneemmat suosittelevat ruoko- tai intiaanisokeria vaikkakin "laimennettuna" tavallisella sokerilla. Olen seuraillut tätä Veikeä verso -blogin ohjetta. Iisiä puuhaa ja jotenkin nämä pallurat ovat vähemmän limaisen ällöjä, kuin maitoserkkunsa.

Ensimmäisestä satsista tein appelsiinimehu- ja raparperinvarsiversiot. Raparperinvarsien sekaan olisi voinut lykätä hieman sokeria. Tuli nimittäin aika hapokasta. Appelsiiniversio oli miedosti kuohuva, tavallaan vähän olutmainen. Seuraavan satsin maustoin makealla raparperimehulla. Tämä oli selvästi voittajan valinta, sillä tuloksena oli ihanasti kuohuva "raparperilimu".

Kolmas satsi sai mausteekseen inkiväärinpaloja ja sokeria. Pidin sitä muistaakseni yhden vuorokauden lämpimässä ja sitten jääkaappiin. Tuloksena: ei juurikaan kuplia, maku ihan siedettävä, muttei ihmeellinen. Laitoin purkkiin lisää sokeria ja otin uudelleen lämpimään vuorokaudeksi. Ei tuottanut vieläkään tulosta. Lisäsin neljäsosan raparperimehua. Nyt tuli kuplia, mutta maku muuttui melko kummalliseksi, joten kaadoin satsin pois. Seuraavana kokeilin mausteena ananasta -- sekä paloina että mehuna. Molemmilla sai aikaan melkoiset kuohut ja maku oli appelsiiniversion tapaan olutmainen.

Mausteina: raparperimehu, ananasmehu ja ananaspalat.

Vesikefiiri oli siis oikein positiivinen yllätys. Näillä kokemuksilla arvaisin, että kuplintaan saattaisi vaikuttaa fruktoosin ja/tai hapon määrä mausteeksi lisättävässä asiassa. Jatkan testailua.

Kesäduunin arvo

Kesäloma yliopistosta on harvemmin opiskelijan lomaa. Useimmiten sitä tulee hakeuduttua töihin – hyvällä tuurilla omalle alalle. Aina ei tärppää työpaikkojen kanssa, jolloin kesäopinnot voisi olla hyvä vaihtoehto. Kurssitarjonta on vain usein hiukan köyhää. Omalla kohdalla työt olivat kuitenkin ensisijainen vaihtoehto, eikä vain opintovuoden köyhistelyn vähentämiseksi.

Kesällä on suhteellisen hyvä mahdollisuus päästä työharjoitteluun, sillä monissa yrityksissä tarvitaan tuuraajia kesälomalaisille. Vaikkei työpaikka irtoaisikaan juuri siltä opintoihin liittyvältä alalta, on ylipäänsä jonkun työn tekeminen kasvattava kokemus. Se lisää taloudellisen itsenäisyyden tunnetta ja toisaalta työskennellessä pystyy havainnoimaan, miten tietynlainen työn määräämä päivärytmi sopii itselle.

Oman alan kesätyöt antavat perspektiiviä opiskeluun. Omalla kohdallani erityisesti haalarihommat innostivat perehtymään paremmin prosessien kehittämiseen ja laittaisiin liittyvään laskentaan. On vaan jotenkin todella hieno tunne huomata ymmärtävänsä, miksi jokin asia toimii niinkuin se toimii. Mitä enemmän yhtymäkohtia työstä ja opiskelemistani asioista löysin, sitä innokkaammin yritin havaita niitä lisää. Eikä työn tarvinnut välttämättä olla kovin monimutkaista, sillä itse tekemisen lisäksi ympärillä oli koko työyhteisö, jonka toimia pystyi tarkkailemaan ja siitä oppimaan.

Eipä kesätöiden tuoma rivi ansioluetteloonkaan ole pahitteeksi. Joissain maissa ei ole mahdollisuutta vastaaviin palkallisiin harjoittelujaksoihin yliopisto-opintojen aikana (eikä varmaan Suomessakaan kaikilla aloilla), Tällaisissa maissa opiskelleiden kanssa käymissäni keskusteluissa tulee usein ilmi työnantajien vaatimus työkokemuksesta, jota vastavalmistuneella kuitenkaan harvoin on. Opinnot saatetaan myös kokea jotenkin irrallisina, eikä tulevaisuus näytä kovin selkeältä. Eipä minullakaan kovin selkeät visiot ole opiskeluaikana olleet, mutta periaatteessa olisi ollut helppo valita suunta ja tavoite opintojen pohjalta. (Ehkä sen pitäisi mennä päin vastoin, mutta kuinka moni todella tietää opiskelemaan hakiessaan, mitä elämällään haluaa tehdä?)

Minulle opintojen aikana kertyneet työviikot ja -kuukaudet ovat olleet tärkeitä niin oman kehittymisen kuin myös jaksamisen kannalta. Rohkenen epäillä olisiko pääni kestänyt "intensiivisempää" opiskeluputkea. Olen myös oppinut olevani tietyllä tapaa projekti-ihminen. Teen mielummin hetken aikaa hommia täysillä ja sitten lepäilen jonkin aikaa. Toiset pitävät enemmän tasaisesta tahdista ja säännöllisistä työajoista. Ehkä tälle jälkimmäiselle ryhmälle tiiviimpi opintoputki voisi olla toimiva, mutta minunlaisilleni opiskeluvuoden katkaisevat työrupeamat ovat todella arvokkaita. Toivottavasti myös tulevilla opiskelijoilla on mahdollisuus valita samanlainen polku.