Puhetta totuudesta

Petri kävi Yle Puheessa jututettavana aiheena totuus ja totuuden puhuminen. Toimittaja esitti myös hyviä kysymyksiä, kannattaa siis kuunnella!

Usvassa näemme sen mitä osaamme.

Mielestäni varsin tärkeä aihe, joka tuossa nostettiin esille, on useiden totuuksien olemassaolo. Totuuksia on niin paljon kuin on ihmisiä, sillä itselle oma näkemys on todellisuutta, eli totuus. Vaatii tiettyä kurinalaisuutta epäillä oman pään tuottamia ajatuksia, mutta hedelmällistä se kyllä on. Moni jättäisi mielensä pahoittamatta, jos epäilisi omaa reaktiotaan, kun toinen on sanonut jotain mielestämme loukkaavaa. Toki toisinaan ihmiset tarkoittavatkin sanansa loukkauksiksi, mutta usein kyse on vain väärästä tulkinnasta. Vaikka aivomme ehdottavat loukkaantumista, on meillä kyky arvioida ehdotusta kriittisesti ja pyytää aivojamme ehdottamaan myös positiivista tulkintaa.

Tästä syystä et puuttunut rasismiin

Edellisen tekstin kommenttiin vastatessani sormet näpyttelivät ruudulle sellaista tekstiä, jonka katsoin ansaitsevan paikan ihan omassa postauksessaan. Kiitos Jan jo toisesta inspiraatiosta!

Monet haukkuvat kanssaeläjiään mm. lehtien palstoilla siitä, ettei esimerkiksi kadulla näkyvään rasismiin puututa. Tämän katsotaan sitten todistavan myös "sivustakatsojien" hyväksyvän huutelut ja pahoinpitelyt.

Mutta milloin suomalaiset viimeksi ovat astuneet väliin edes silloin, kun kyse on heidän omista asioistaan? (Tarkoitan toki vähän suuremmalla skaalalla, kuin parkkiruudun varastaminen.) Sen lisäksi, että suomalaisilla taitaa olla tapanaan puida nyrkkiä taskussa, jaamme muiden maailman ihmisten kanssa erään inhimillisen piirteen, joka lamauttaa toiminnan.

Aivomme ovat rakentuneet niin, että huomaamme vain oleelliset asiat. Vaikka silmämme näkisivät paljon kaikenlaista, tulemme tietoisiksi vain osasta siitä informaatiosta, jota aivoihimme tulvii. Monesti saatamme siis ohittaa täysin huomaamatta kadulle pyörällä kauppakasseineen kaatuneen papparaisen. Niin minullekin kävi, mutta hetken päästä tuli hassu tunne, että on pakko vilkaista taakse. Terveisiä sille huiman korkeissa koroissa auttamaan tulleelle naiselle, jonka kanssa ponnistimme papparaisen takaisin pyörän selkään. Kiitos myös sinulle nuori mies, joka melkein ehdit mukaan auttamaan. Kaunis ajatus!

Kun edellisessä tekstissä pohdin syitä, mikseivät ihmiset reagoi kun heille  itselleen tai jollekin muulle huudellaan, vastasi Jan omalta osaltaan näin "Olen usein niin hämmentynyt, etten usko tapahtuvaa todeksi." Jos ihminen on tottunut kohteliaaseen käytökseen, niin tämähän on aivan looginen johtopäätös! Aivot eivät pysty käsittämään mistä on kyse, eivätkä siten tuota sen parempia ratkaisuja, kuin "pois tästä tilanteesta". Mistä me näitä sivustakatsojia sitten syytämme? Siitäkö, ettei heidän aivonsa ole viritetyt väkivallan kanavalle? He ovat yhtä hämmästyneitä ja neuvottomia kuin Jan. Mikä oikeus kenelläkään on vaatia ihmisiä asettamaan itsensä sekä häirikön, että valtion väkivaltakoneiston uhan alle?

Uskon toistaiseksi kiinalaisia siinä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä.

Asiaa R:stä

Möläyttely on kuulemma muotia. Se jää nyt ehkä vähemmälle, mutta pientä ampiaispesän sohimista voi olla ilmassa, kun puhutaan r-sanasta. Seuraa aivan liikaa tekstiä, mutta lukekaa edes viimeinen kappale!

Minulle aiemmin tuntematon Jan Holmberg aloitti blogin mielenkiintoisella postauksella. Häntä luullaan usein ulkomaalaiseksi ja hän joutuu siksi kohtaamaan rasismiksi tulkittavissa olevaa häirintää. Voitte halutessanne vilkaista Janin kuvan hänen nettisivuiltaan.

Pohdinpa ensin ulkonäköasiaa. Blogin kommenteissa monet olivat sitä mieltä, ettei Jan näytä lainkaan ulkomaalaiselta. Olen eri mieltä ja minusta hän olisi varsin uskottava ulkomaalainen! Hänen kasvoistaan tulee mieleen joku (muu) julkisuuden ulkomaalaistaustainen, ehkä Husein Muhammed? Tämähän kertoo lähinnä siitä, ettei ulkonäkö kerro kaikkea. Eipä minua ole kukaan tainnut koskaan luulla ulkomaalaiseksi, vaikka hyvin laajalla tulkinnalla minut voisi laskea maahanmuuttajaksi.

Enemmän minua kuitenkin kiinnosti tapa, jolla itse reagoin Janin kertomaan. Taannoin eräs UA-H kirjoitti katkeraan sävyyn siitä, miten kamalia suomalaiset ovat. Aiempien kokemusten perusteella (tekstit, vaalivideot ja muiden hänestä kirjoittamat tekstit) koin hänen olevan hemmoteltu kakara, joka saarnaa suvaitsevaisuudesta, mutta on itse rasistien aatelia. Hänen kirjoitukseensa suhtauduin vähätellen ja halveksien, vaikka jokin pieni asianmurunen siinä saattoi myös piillä. Jan tuo esille myös varsin ikäviä, henkilökohtaisia kokemuksia. Janista minulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä, vaan alustavasti uskoin joka sanan.

Jan kertoi huutelun ja epäasiallisen käytöksen lisääntyneen viime vuosina ja viittasi jytkymaininnalla persujen vaalivoittoon ja varmaan yleisesti maahanmuuttokeskustelun yleistymiseen. Jäin pohtimaan, voiko kokemusten lisääntyminen olla osittain kiinni myös siitä, että huomio kiinnittyy helpommin asioihin, jotka ovat muutenkin pinnalla? Olisiko Jan siis aiemmin tulkinnut osan työssään vastaan tulleesta häirinnästä muuten vain harhaisten höpinöiksi, mutta nyt ne on helpompi niputtaa rasismivarjon alle?

Yhtä kaikki Jan kohtaa käytöstä, jonka toivoisi itse kunkin elämässä loistavan poissaolollaan. Joillain ihmisillä tuntuu olevan huutelun ja ilkeilyn tarve ja ulkonäkö/ulkomaalaisuus on tietenkin helppo kohde. Harmi vaan, etteivät nämä tyypit paranna tapojaan sanomalla "soosoo" tai "vähänkö olet tyhmä", niin kuin nykykeskustelussa tuppaa käymään. Suomalaiseen oman tilan kunnioitukseen liittyy myös se varjopuoli, että ei välttämättä edes huomata, jos jollekulle sattuu jotain (oli se sitten onnettomuus tai loukkaus). Tai jos huomataan, ei osata tai uskalleta reagoida. Tämän olen itse kokenut ja nähnyt useamman kerran. Jos kyseessä on väkivalta, on auttamisen kynnys suuri. Suomessa kun saa helposti itse syytteet. Tuomioista en tiedä.

Hieman surullista on se, että rasistin leima lyödään nykyään toisaalta liian herkästi. Kaduilla huutelijoita sopii oikeutetusti haukkua rasisteiksi. Kuitenkin julkisuudessa monet rasisteiksi leimatut suhtautuvat maahanmuuttajiin yksilöinä varsin positiivisesti, vaikka ottavat kovin sanankääntein kantaa maahanmuuttoon liittyvään politiikkaan. Nykyinen lainsäädäntömme ei ole rakennettu monikulttuurista (jopa pirstaleista) yhteiskuntarakennetta ajatellen. On naiivia olettaa, että aivan erilaisesta kulttuurista Suomeen saapuvat toimisivat samoin, kuin täällä ikänsä asuneet. Tietenkin siitä seuraa konflikteja, "tukien väärinkäyttöä", stereotyppisten oletusten syventymistä. Näiden todellisten asioiden kieltäminen aiheuttaa huomattavasti enemmän rasismia, kuin ulkonäkö tai eri kielen puhuminen.

Jan esitti kommenteissa, ettei hän yleensä halua reagoida huuteluun mitenkään. Se on ehkä ihan järkevää itsesuojelun kannalta, mutta toisaalta hän on myös loistavassa asemassa osoittamaan asialliseen sävyyn häirikölle tämän toiminnan naurettavuus. En usko asennemuutoksen syntyvän keskustelupalstoilla ja blogeissa, koska yleensä samanmielisten kirjoituksia luetaan positiivisesta näkökulmasta ja "vastapuolen" tekstejä kuin piru raamattua. Siitä ei kehity kovin hedelmällistä keskustelua ja siksi uskonkin enemmän välittömään palautteeseen.

Tiedän eläväni jonkinlaisessa kuplassa, koska itse olen kohdannut rasismia äärimmäisen harvoin, vaikka ystäväpiirissäni on paljonkin ulkomaalaisia. Ulkomaillakin rasismi on negatiivisena (voiko rasismi olla positiivista?) kohdistunut muihin kuin itseeni. Olen ilmeisesti oikean värinen... Toisinaan saan kuitenkin muistutuksia oikeasta maailmasta, esimerkiksi Samaran pakkolaskun uutisoinnissa. Voivatko ihmiset olla oikeasti niin todellisuudesta vieraantuneita, että ollaan vihaisia siitä, kun toiset tekevät parhaansa? Joillekin ihmisille vika on aina jossakussa muussa ja jos joku on eri värinen, niin näkeehän sen vian jo naamasta! En usko ihmisten pääsevän eroon ennakkoluuloistaan, aina joku porukka on jollain tavalla epäilyttävä. Ihmisiä kohtaan on kuitenkin käyttäydyttävä kohteliaasti, eikä huutelu ja häirintä kuulu kohteliaaseen käyttäytymiseen.

Jännä yksityiskohta Janin tekstissä oli hänen käyttämänsä r-sana. Se ei ollut rasismi, vaan rotusorto. Sanavalinta oli mielenkiintoinen siksi, että rasismi on kärsinyt jonkinlaisen inflaation ja se saattaa tarkoittaa mitä tahansa. Oli rotujen olemassaolosta mitä mieltä tahansa, niin rotusorto sanana viestii nimenomaan ulkonäköön liittyvästä syrjinnästä, eikä tekstissä siis jäänyt epäselväksi, mistä siinä oli kyse. Miksi minä siis puhuin rasismista? Hyvä kysymys…

Varoitus

Jos laitatte pinaattilättytaikinaan banaaninmakuista protskujauhoa, tulee lätyistä imelän banaaninhajuisia ja -makuisia. True story. Ei välttämättä ole paras yhdistelmä. Tuli vaan mieleen...

Kenelle nämä nyt sitten syöttäisi?

Niin salaista tiedettä, ettet voi käsittää!

Tieteellisten artikkelien lukeminen on tehnyt minusta hieman kyynisen. Ei paljon, mutta sen verran, että suhtaudun melkoisella varauksella esimerkiksi uutisiin, jotka perustuvat "uusiin tutkimuksiin" tai vanhoihinkin. Tiedettä tehdään usein kapea-alaisesti ja vaikka tutkijat toisivat artikkeleissaan esille tulkintoja rajoittavia seikkoja, saattavat nämä helposti unohtua perustellessa mielipiteitään tutkimuksilla.

Toisaalta, tieteellisten artikkelien lukeminen vaatii keskittymistä ja ovat usein haastavia ymmärtää alan asiantuntijoillekin. Artikkeleita, erityisesti hyviä, saatetaan hioa vuosikaudet ja jokainen sanavalinta on tarkoin mietitty. Usein tieto yritetään saada myös mahdollisimman pieneen tilaan, jättämättä pois mitään oleellista. Tuotettu tieto voi siis olla erittäin laadukasta, vaikkei sitä pystyisi kovin laajalti soveltamaan.

Joskus vastaan tulee kuitenkin epämääräisiä diibadaaba-artikkeleita. Aluksi saattaa hämääntyä ja kuvitella fiiliksen johtuvan omasta ymmärtämättömyydestä, mutta todellisuudessa tekstissä ei vain sanota oikein mitään. Aihe tuli taas mieleeni luettuani Katleenan mainion analyysin, joka käsittelee Himasen Sinisen kirjan tekstiä.

Hän mainitsee mm. kiertelytekniikan. Sitä käytetään silloin, kun ei oikein ole mitään sanottavaa, mutta tekstiä pitäisi kuitenkin tuottaa tietty määrä. Katleena mainitsi yläasteen ruotsinaineet, minulle taas tuli mieleen käsienheiluttelun ja puppugeneroinnin opinnot (anteeksi tutalaiset, mutta tuollainen kuva monilla on tuotantotaloudesta). Yksi jos toinenkin kirjoitti esseissään korkealentoista hippadippaa - erityisesti kun aiheena olivat johtaminen ja työpsykologia. "Luet yhden kirjan ja läpäiset viiden kurssin tentit."

Älkää kuitenkaan antako edellisen kappaleen hämätä. Vaikka tutan perusopinnoissa tietynlainen luova kirjoittaminen olikin tärkeässä osassa, olivat varsinkin pidemmälle menevät kurssit varsin antoisia. Terveisiä vaan mm. "Organisaation kehittäminen" ja "Strategisen muutoksen toteuttaminen" -kurssien järjestäjille! Kun kotitehtävinä oli useamman artikkelin sisällön ja laadun arviointi vain parissa sivussa, sai todella käyttää aivonystyröitään. Pari ensimmäistä esseetä meni penkin alle. Samoin ne, jotka tuli tehtyä hirveässä kiireessä. Fiksu teksti vaatii hieman aikaa ja paneutumista. Yksi lähestymistapa oli aloittaa kirjoittamalla mitä mieleen tuli. Lopuksi karsin turhat jossittelut ja tiivistin diibadaabat oleelliseen. Esseepisteet lähtivät nousukiitoon!

Miten tämä sitten liittyi Himaseen? Katleenan arvion perusteella sanoisin hänen jääneen raportissaan diibadaabatasolle. Oli kai tärkeämpää, että teksti vaikuttaa monimutkaiselta, kuin että siitä saisi jotain fiksua irti. Kirjan olisi todennäköisesti voinut tiivistää 30 sivun läpyskäksi laadun kärsimättä. Silloin joku olisi joutunut miettimään tosissaan tekstin ilmaisuvoimaa ja siitä olisi voinut tulla jopa alkuperäistä parempi.

Ja kappas. Innostuin kirjoittamaan postausta, ennen kuin edes luin Katleenan tekstin loppuun. Hän päätyi (ei lainkaan yllättäen) samaan johtopäätökseen: Ei se pituus, vaan se laatu! Hah. Spoilasin. Mutta kannattaa tuo analyysi silti lukea!

Salaisuuksien kammio, minulleko?

Olen jotenkin tosi hyvä tässä. Salasanojen unohtamisessa. Yhteenkin paikkaan kirjaudun järjestelmällisesti painamalla "unohdin salasanan"-nappia ja aktivoimalla uuden saatuani linkin sähköpostiini. Samaa salasanaa ei oikein voi käyttää useassa eri paikassa, kun ei koskaan tiedä kuinka turvalliset systeemit milläkin sivustolla on.

Pitäisikö kenties ryhtyä säilyttämään kaikkia salasanoja yhdessä paikassa? Ajatus jotenkin puistattaa. Olen jo jonkin aikaa pitänyt selaimessa auki välilehdellä linkkiä ohjeisiin, jotta voisin toteuttaa tämän, mutta jotenkin jumitan. Onko entisaikojen nörttikokelaasta tulossa kyvytön käyttämään tietotekniikkaa?

Jotenkin tekisi mieli vain kirjoittaa salasanat paperille. Itse asiassa joihinkin paikkoihin minulla onkin kryptiset vinkit paperilla, joiden perusteella salasana pitäisi muistaa. Ainakin vinkit ovat turvalliset, kun en meinaa itsekään keksiä salasanaa niiden perusteella.

Onko jollakulla kokemuksia noista salasanansäilytyssoftista? Ovatko ne turvallisia ja pääseekö salasanoihin käsiksi vain omalta koneelta vai myös lainakoneella ollessa? Sitä voisi kuvitella maisteritason opiskelijana osaavansa selvittää itse tällaiset asiat, mutta kun äh!

Onnellista uutta vuotta 2013!

Oma elämä on juuri niin hyvä tai huono, kuin itse uskottelee itselleen. Ajatuksemme ovat meidän omaa tuotantoa, kuten puhe tai liike. Ne eivät ole todellisuutta ennen kuin itse uskomme niihin.

Toivotan uudelle vuodelle viisautta ja avarakatseisuutta, kykyä nähdä hyvät asiat elämässä ja jättää huonot omaan arvoonsa!