6.6.2017

Venähtänyt ruusujuuri

Tässä lähinnä ilmoituksena, että olen edelleen olemassa, tällainen lyhykäinen postaus:

Sain viime vuonna muutamia ruusujuuren taimin, enkä ollut ihan varma, miten ne pitäisi talvettaa. Laitoin sitten pari palstalle, pari taloyhtiön pihan istutusaltaaseen, yhden jo kuihtuneen parvekkeelle ja pari samanlaista joulukasvien kanssa sisälle. Yllätyksekseni jokainen lähti keväällä kasvamaan!

Ensimmäisinä, oikeastaan jo talvella, lähtivät sisällä olevat ja ne kasvoivat pitkiksi ja luihuiksi. Parvekkeen asukki lähti kasvamaan maltillisemmin ja pulksemmin, kunhan sen multapurkki oli sulanut. Laitoin jouluasetelman sitten myös parvekkeelle. Palstan ja talon pihan yksilöillä meni hieman pidempään ja ne ovat nytkin matalia ja tiiviitä. Parvekkeella talvehtinut on sittemmin venähtänyt, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Varmaankin johtui siitä, että lämpötila on siellä noussut välillä jopa 30 asteeseen!
Tänä vuonna olen esikasvattanut vähemmän taimia, sillä aloitin vähän myöhään. Koko kirjoituspöytä on kuitenkin edelleen kasvien valtaama ja parvekekin pitäisi viimeistellä kesäkuntoon.