2.2.2013

Dokauksen anatomiaa

Viime torstaina Mari Julku vertaili Iltalehden sivuilla alkoholiin liittyviä käytäntöjä Suomessa ja Kiinassa (tarkemmin Shanghaissa). Aihe ansaitsee tulla nostetuksi aina silloin tällöin esille, sillä jotkut tuntuvat kuvittelevan, että vain suomalaiset juovat viinaa.

Viime vuonna työpaikallani oli alkoholi-info, jossa ilmeni, että Suomessa suurin osa viinasta valuu 10 %:n suuhun. Noin 10 % taas jättää kokonaan juomatta. Siihen väliin jää se porukka, jjonka kokonaiskulutus vuodessa ei ole mikään järkyttävä, mutta osalla voi kerralla kulua suuriakin määriä. Meillä alkoholinkäytön erityispiirre näyttäisi olevan se, että känniörvellys on hieno saavutus elämässä, kun monissa muissa maissa se on aika noloa. Esimerkiksi juuri Kiinassa dokailu tapahtuu ennemmin neljän seinän sisällä, ettei vaan törmäisi vahingossa vaikka pisneskumppaniin.

Pohdinnan siemen oli kuitenkin Marin kaverin mielipide: "Mitä enemmän rajoitetaan, sitä houkuttelevammaksi se muuttuu." Vaikka lause kuulostaa ehkä lukiotason pohdinnalta (kun tämä nyt ei ollut mikään mullistava näkemys), oli silti hyvä, että se otettiin teksitissä esille. Itse en kuulu niihin, jotka jo nuorena kärkkyivät viinanhakijoita kaupan nurkalla, mutta en toisaalta lasiinkaan sylje. Varsinkin ensimmäiset teekkarivuodet olivat "valaisevia" suomalaisen viinakulttuurin suhteen.


On ehkä klisee, että teekkariuden tärkein oppi on se, ettei kaikkea ilmaista viinaa tarvitse juoda. Siinä on kuitenkin totuuden siemen. Erityisesti vuosi killan hallituksessa takasi runsaan määrän tilaisuuksia heivata kankut olalle ja usein myös "muiden rahoilla". Voi olla, ettei ilmaisella viinalla ollut mitään tekemistä asian kanssa, mutta voisin lyödä vaikka vetoa, että se antoi minulle mahdollisuuden tutkiskella neutraalimmin omaa juomiskäyttäytymistäni. Minun ei tarvinnut enää "ryypätä koko rahan edestä", koska ryyppäystilaisuuksia tulisi kuitenkin aina vastaan. Näinpä alkoholinkäyttö väheni muutamaan annokseen per kerta. Kaverini huolestui kun kuulemma käytän viinaa nykyään "vain lasipurkkien desinfioimiseen".

Toisaalta en koskaan tietoisesti juonut humaltuakseni. Siis vaikka niin olisin tehnyt, uskottelin itselleni juovani palanpainikkeeksi tai juoman hyvän maun vuoksi. Humaltuminen on tavallaan ihan hauska olotila ja dokailun sivutuote, muttei se ole niin hienoa, että haluaisin erityisesti tavoitella sitä. Taidan siis olla surkea esimerkki esittämääni asiaan. Paitsi tietenkin, jos koet samoin.

3 kommenttia:

  1. Aiheesta lisää Europa-lehden jutussa
    http://www.europalehti.fi/2013/02/kieltolaki-vesitti-ravintolakulttuurin/

    Jutusta poimittuna:
    – Emme ole sen humalahakuisempia kuin muutkaan. Suomalaisten muita rajumpi juopottelu on pelkkä myytti, Helsingin yliopiston sosiaalihistorian professori Matti Peltonen toteaa.

    VastaaPoista
  2. Ootko miettinyt miten vaikuttaa tuleviin työllisyysnäkymiin paljon mediassa kohutun Suomen Sisun puheenjohtajuus?

    VastaaPoista
  3. Tarkoitat ilmeisesti henkilökohtaista työllistymistäni? Minähän en enää ole puheenjohtaja ja puheenjohtajuuteni on ollut kyllä julkista tietoa. Se on myös lukenut alusta asti ansioluettelossani.

    Tähän mennessä järjestöaktiivisuus on useimmiten koettu positiivisena. Jos minua ei haluta johonkin työpaikkaan siksi, että olen ollut Sisun puheenjohtaja (nythän jatkan vielä varapuheenjohtajana), tulisin tuskin sellaisessa työyhteisössä viihtymään. Työskentelen mielummin avarakatseisten ja sydämellisten ihmisten kanssa. :)

    VastaaPoista