25.2.2016

Vain tyttöjä ja poikia

Sukupuolet ovat tai ovat olematta erilaisia, mutta mitä sen on väliä? Persunuoret valistavat meitä tänään seuraavasti: "Luokittelu kahteen erilaiseen sukupuoleen on hyvin selkeä ja määrittyy suoraan geeneistämme." Väite on virheellinen, joka mahdollisesti juontaa juurensa kapinointiin sitä ajatusta vastaan, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi.

Otin avukseni kirjekuoren, kyniä ja Paintin. Monet ihmiset on helppo kategorisoida joko miehiksi tai naisiksi ja useimmat varmaan sijoittavat itsensä jompaan kumpaan "lokeroon". Yksittäisellä henkilöllä voi kuitenkin olla sekä miehen että naisen ominaisuuksia. Silloin häntä ei voida yksiselitteisesti luokitella jompaan kumpaan, eikä hän välttämättä itsekään tiedä kumpaan kuuluisi. Toisissa tapauksissa henkilö on vauvana lokeroitu esimerkiksi tytöksi, koska hänellä ei näyttänyt olevan penistä, mutta hormonaalisesti hän on lähempänä miestä. Tämän ymmärtäminen ei tarkoita sitä, että ajattelisi sukupuolia olevan kymmenittäin, vaan ettei raja ole niin selvä. Alla kaksi erilaista tapaa nähdä sukupuolet:



Sivistyksessäni voi olla aukko, mutta en ole tähän mennessä törmännyt kuvaukseen henkilöstä, jonka sukupuoli olisi selvästi jotain aivan muuta kuin mies, nainen tai näiden välimuoto. Siksi pidän vakuuttavampana ajatusta kahdesta sukupuolesta. Koska välimuotoja kuitenkin on, pidän lokeroimista miehiksi ja naisiksi ongelmallisena. Alla yksi yksinkertaistettu tapa hahmottaa tilannetta. Reunoilla selkeästi miehiin ja naisiin lukeutuvat, keskemmällä enemmän tai vähemmän molempien sukupuolien ominaisuuksia jakavat.



Tullakseni takaisin alussa esittämääni kysymykseen; sukupuolien eroilla on väliä. Naiset ovat biologisesti monella tapaa erilaisia kuin miehet. Koska poikien ja tyttöjen luontaiset kiinnostuksen kohteet ja käyttäytyminen on erilaista, on melko hasardia pakottaa lapsi eri sukupuoleen, mitä hän todellisuudessa on. Mieti, jos vanhempasi olisivat leikkauttaneet sinulle vauvana vastakkaisen sukupuolen sukupuolielimet ja kasvattanut sinut sen mukaisesti?

Modernissa maailmassa voisi kuvitella, ettei tytön ja pojan kasvatus niin paljon eroaisi toisistaan, vaan olisi ennemmin yksilökohtaista. Tällöin sukupuolen ollessa epäselvä, ei tarvitsisi keinotekoisesti kahlita lapsen kehitystä tiettyyn sukupuolen tuomaan malliin. Saisi ihan reilusti vaan olla "vähän molempia".

Tämä oli tällainen "maallikon näkemys" aiheesta, enkä väitä olevani asiantuntija tai osaavani kuvailla tämän aihepiiri asioita tarkasti. Miten tämän asian voisi selittää paremmin, tai olenko aivan hakoteillä? Otan mielelläni vastaan linkkejä myös muunlaisiin tutkimustuloksiin.

4 kommenttia:

  1. Tässä myös selkeää tekstiä kromosoimeista: http://www.tiede.fi/blogit/kaiken_takana_on_loinen/pari_sanaa_geneettisesta_maaraytymisesta

    VastaaPoista
  2. Toinen oleellinen linkki. Tässä kuvataan esim. niitä ongelmia, mitä syntyy kun lapsi kategorioidaan virheellisesti eri sukupuoleen, kuin mitä hän todellisuudessa on.

    http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1451280786670

    VastaaPoista
  3. Imagesta voi lukea Pirkko Saision omakohtaisia kokemuksia aiheesta:
    http://www.image.fi/image-lehti/tytoksi-tuomittu-pirkko-saision-upea-pieni-sukupuolinen-omaelamakerta

    VastaaPoista